"Hyvä!" lausui kapteeni rypistäen kulmakarvojaan, "kuvitteletko, että siis hylkäisin suunnitelman?"
"No, onnea vain siis!" mutisi opas, "mitä minuun tulee, niin olen toimittanut asiani, tilini ovat selvät… Hyvästi, kapteeni", lisäsi hän kummallisesti hymyillen, "matkustan kaikkien paholaisten luo, siellä kyllä tapaamme toisemme!…"
Hän kaatui selälleen.
Kapteeni aikoi nostaa hänet takaisin istumaan, mutta hän oli jo kuollut.
"Hauskaa matkaa!" mutisi hän huolettomasti.
Hän nosti ruumiin olkapäilleen, kantaen sen näreikköön, jonka keskelle kaivoi kuopan, ja laski ruumiin sinne. Suoritettuaan tämän työn muutamassa minuutissa hän palasi leirivalkean ääreen, kietoutui viittaansa, laskeutui pitkälleen maahan ja nukahti lausuttuaan itsekseen:
"Parin tunnin perästä koittaa päivä, silloin saamme nähdä, mitä on tehtävä."
Rosvot eivät nukkuneet pitkään. Auringon noustessa olivat kaikki rosvoleirissä liikkeellä. Jokainen laittausi lähtövalmiiksi.
Kaukana siitä, että olisi luopunut suunnitelmastaan, kapteeni oli päinvastoin päättänyt panna sen pikaisesti toimeen antamatta meksikolaisille aikaa etsiä apua preiriellä oleskelevilta valkoihoisilta metsästäjiltä, jotka olisivat tehneet onnistumisen hänelle epävarmaksi.
Heti kun oli varma siitä, että hänen antamansa käskyt oli oikein ymmärretty, antoi kapteeni lähtömerkin. Joukko lähti marssimaan intiaanien tavalla, mikä merkitsee sitä, että he sananmukaisesti käänsivät selkänsä sinne, minne heidän oli kuljettava.