Saavuttuaan näin eräälle paikalle, joka näytti tarjoavan heille haluamansa turvallisuustakeet, preirierosvot astuivat maahan ratsujensa selästä. Hevoset jätettiin muutamien määrättyjen miesten haltuun, ja rosvot alkoivat lipua maata pitkin kuin jono käärmeitä ja hyppiä luikertelevalta oksalta toiselle, puulta puulle, ja niin he etenivät noudattaen varokeinoja, joita yllätyksissä käytetään, kohti meksikolaisten leiriä.
III
Uhraus
Kuten olemme kertoneet eräässä edellisessä luvussa, oli tohtori lähtenyt meksikolaisten leiristä viemään doña Luzin ilmoitusta Mustalle Hirvelle.
Niinkuin kaikki oppineet, joiden nimen päätteenä on us, oli tohtori hyvin hajamielinen, ollen kuitenkin maailman hyväätarkoittavin mies.
Aluksi hän virkaveljiensä tavoin vaivasi päätään yrittäen keksiä niiden sanojen merkitystä, jotka hänen tuli lausua erämiehelle.
Hän ei voinut ymmärtää, mitä apua puolivillistä miehestä, joka asui yksinään preiriellä ja kulutti aikaansa metsästämällä ja pyydyksiä asettelemalla, saattoi olla hänen ystävilleen.
Kun hän niin äkkiä oli suostunut toimittamaan tämän tehtävän, oli siihen ollut ainoana syynä lämmin ystävyydentunne kenraalin sisarentytärtä kohtaan. Vaikka hän ei odottanutkaan sen johtavan mihinkään suotuisaan tulokseen, oli hän kuitenkin, kuten olemme kertoneet, päättäväisesti lähtenyt matkaan, koska muka tietoisuus hänen lähdöstään tyynnyttäisi nuorta tyttöä. Lyhyesti sanoen, hän oli pikemmin tahtonut tyydyttää "sairasta" kuin tehdä jotakin hyödyllistä.
Ollessaan varma siitä, että hänelle annettu tehtävä oli hyödytön, hän ei viitsinyt täyttä vauhtia ratsastaa Mustan Hirven toldolle, kuten hänen olisi pitänyt, vaan astui alas hevosensa selästä, piti kädessään suitsia ja alkoi etsiä lääkeyrttejä, johon puuhaan hän pian niin syventyi, että täydelleen unohti doña Luzin varoitukset ja sen, miksi oli lähtenyt leiristä.
Aika kului kuitenkin, päivä oli jo siirtynyt yli puolivälin, ja tohtoria, jonka jo aikoja sitten olisi pitänyt palata, ei kuulunut.