"Mitä, etteikö se ole hyödyllistä!" huudahti lääkäri närkästyneenä.
"Älkää pahastuko, en ymmärrä näitä asioita, nähkääs."
"Aivan niin!" sanoi oppinut Mustan Hirven äänensävyn tyynnyttämänä, "ette saata ymmärtää näiden tutkimusten merkitystä, jotka vievät tiedettä suunnattoman askeleen eteenpäin."
"Sepä ihmeellistä! Ja kiskoaksenne tuolla tavalla kasveja olette saapunut preirielle?"
"Vain sentähden."
Musta Hirvi katseli häntä sillä ihastuksella, jonka synnyttää selittämättömän ilmiön näkeminen. Erämies ei voinut ymmärtää, että selväjärkinen mies päättäisi tuolla tavalla vapaaehtoisesti antautua viettämään elämää, joka on täynnä kieltäymyksiä ja vaaroja, siinä selittämättömässä tarkoituksessa, että saisi repiä ruohoja, jotka eivät kelpaa mihinkään. Hän tulikin tovin kuluttua siihen johtopäätökseen, että oppinut oli päästään vialla. Hän katsahti häneen sääliväisesti, kohotti päänsä ja vieden kiväärin olalleen valmistui jatkamaan matkaansa.
"No niin, no niin", sanoi hän äänenpainolla, jolla puhutellaan lapsia ja mielipuolia, "olette oikeassa, kunnon herra. Noukkikaa kasveja, ette sillä vahingoita ketään, sillä kyllä niitä sentään aina jää tarpeeksi. Onnea vain ja näkemiin!"
Hän vihelsi koirat luokseen, astui pari askelta, mutta tuli heti takaisin:
"Sananen vielä", lausui hän kääntyen tohtorin puoleen, joka ei enää ajatellut häntä ja oli jälleen tieteellisessä puuhassaan.
"Puhukaa", sanoi tohtori kohottaen päätään.