Mitä hän aikoi tehdä näiden leppymättömien vihollistensa parissa? Mikä oli se pätevä syy, joka oli voinut saattaa hänet tekemään niin uhkarohkean teon, että itse antautui vangiksi?
Näin kysyivät erämiehet itseltään tarkastellessaan häntä täynnä uteliaisuutta ja mielenkiintoa, jota väkisinkin herättää pelkäämätön mies, kun hän suorittaa hurjanrohkean työn, olkoon hänen kuntonsa laita muuten miten hyvänsä.
"Kuulkaapa", lausui hänelle Uskollinen Sydän tovin kuluttua, "koska kerran olette antautunut käsiimme, ette varmaankaan kieltäydy vastaamasta kysymyksiin, jotka katsomme sopiviksi teille tehdä."
Selittämätön hymy väreili rosvon kalpeilla ja ohuilla huulilla.
"En ainoastaan myönny vastaamaan", vastasi hän tyynellä ja selvällä äänellä, "vaan vieläpä, jos sen sallitte, menen kysymyksienne edellekin kertomalla itse vapaaehtoisesti kaikki, mitä on tapahtunut. Kertomukseni valaisee teille, siitä olen varma, moniaita seikkoja, jotka ovat jääneet hämäriksi ja joita te turhaan olette koettaneet itsellenne selvittää."
Hämmästyksen mutinaa kuului erämiesten riveistä. He olivat vähitellen tulleet lähemmäksi ja kuuntelivat nyt tarkkaavaisina.
Kohtaus muodostui oudoksi. Siitä näytti tulevan mielenkiintoisempi kuin saattoi odottaa.
Uskollinen Sydän mietti hetken. Sitten hän lausui kääntyen rosvon puoleen:
"Tehkää niin, me kuuntelemme."
Kapteeni kumarsi. Hän aloitti leikillisellä äänellä kertomuksensa, ja kun hän oli ehtinyt leirin valtaukseen asti, jatkoi hän: