"Hirviö!…" huudahti nuori tyttö epätoivoisena.
"Päättäkää siis!" lausui rosvo kohauttaen olkapäitään ja nauraen paholaisen naurua. "Kukin rakastaa omalla tavallaan, ja minä olen vannonut, että te tulette vaimokseni."
Mutta nuori tyttö ei voinut häntä enää kuunnella. Tuskan vallassa hän oli tajuttomana vaipunut metsästäjän äidin ja Eusebion käsivarsille heidän kiirehdittyään häntä tukemaan.
"Riittää jo!" lausui Uskollinen Sydän hirvittävällä äänensävyllä, laskien kätensä rosvon olkapäälle, "kiittäkää Jumalaa, joka sallii teidän ehein nahoin poistua luotamme!"
"Kolmen päivän kuluttua, tähän samaan aikaan, saatte jälleen nähdä minut luonanne, hyvät isäntäni", sanoi rosvo halveksien.
"Siihen mennessä voi onni jo muuttua", lausui Ilomieli.
Rosvo vain nauraa hohotti vastaukseksi. Sitten hän olkapäitään kohautellen poistui luolasta yhtä varmoin ja levollisin askelin kuin ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa olisi tapahtunut, viitsimättä edes katsahtaa taakseen, niin varma hän oli ällistyksestä, jonka oli aiheuttanut.
Hän oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun Ilomieli, Musta Hirvi ja Kotkanpää lähtivät toisen uloskäytävän kautta luolasta ryhtyäkseen seuraamaan hänen jälkiään.
Uskollinen Sydän vaipui hetkeksi mietteisiin. Sitten hän kasvot kalpeina ja otsa rypyssä meni katsomaan, miten doña Luz jaksoi.