"Hitto vie!" huudahti kapteeni, "sinne meidän onkin lähdettävä."
Näyttäen esimerkkiä hän lähti liikkeelle toisten seuratessa hänen kintereillään.
He saapuivat pian rotkoon, joka näytti kyllin tilavalta ja oli muutamaa syltä alempana kuin se paikka, mihin he olivat ensin pysähtyneet.
Kun he olivat kätkeytyneet sinne, oli kapteenin ensimmäisenä tehtävänä täydellisesti sulkea sisäänkäytävän suu, mikä ei ollutkaan vaikeata, koska aukko oli jokseenkin ahdas, niin että rosvojen oli täytynyt kumartua päästäkseen sisään.
"Kas niin", riemastui kapteeni, "täällähän me olemme kuin kotonamme.
Nyt ei tarvitse pelätä tungettelevia vieraita."
Vetäen taskustaan esille tulukset hän sytytti päreen, jollaisia hän oli huomannut itselleen varata ottaessaan ennakolta lukuun kaikki mahdolliset tarpeet, kuten hänen kaltaistensa miesten on tapana pulmallisimmissakin tilanteissa.
Heti kun rosvot saattoivat nähdä ympärilleen, huudahtivat he riemusta.
Se, mitä he pimeässä olivat pitäneet pienenä rotkona, olikin suuri luonnon muodostama luola, jollaisia niin usein tapaa näillä seuduilla.
"Tämäpä jotakin", huudahti kapteeni naurahtaen, "tarkastakaammehan hiukan, missä olemme. Jääkää sinne muut, vahtikaa huolellisesti vankeja, minä ryhdyn tarkastamaan uutta asuntoamme."
Sytytettyään vielä toisen soihdun hän alkoi tutkia luolaa.