Se ulottui syvälle vuoreen lievästi viettävän rinteen alle. Kaikkialla kohosi väliseinämiä, jotka paikoittain olivat niin leveitä, että ne muodostivat jonkunlaisia saleja.
Näkymättömissä olevien rakojen kautta sinne luultavasti tuli ulkoa ilmaa, koska soihtu paloi vaivattomasti ja kapteeni saattoi siellä hengittää ilman rinnanahdistusta.
Mitä pitemmälle rosvo tunkeutui paikkoja tutkimaan, sitä puhtaammaksi kävi ilma, ja se saattoi hänet aavistamaan, että hän lähestyi jotakin toista sisäänkäytävää.
Hän oli jo kävellyt yli kahdenkymmenen minuutin ajan, kun äkkiä tuulenhenkäys, joka löi häntä kasvoihin, pani soihdun liekin lepattamaan.
"Hm!" mutisi hän, "täällähän on uloskäytävä. Olkaamme järkeviä, sammuttakaamme valot. Emmehän tiedä, keitä voimme tavata luolamme ulkopuolella."
Hän polki soihdun sammuksiin jalkojensa alle, jääden muutamaksi hetkeksi paikalleen antaakseen silmiensä tottua pimeään.
Kapteeni oli varovainen mies, joka perinpohjin tunsi ammattinsa. Vaikka suunnitelma, jonka hän oli tehnyt vallatakseen leirin, oli mennyt myttyyn, olivat siihen olleet syynä satunnaiset seikat, joita oli ollut mahdoton edeltäkäsin ottaa huomioon.
Kun ensimmäinen huono tuuli, jonka epäonnistuminen oli hänessä herättänyt, oli mennyt ohi, oli hän taas tehnyt ripeästi päätöksensä ja sisimmässään vannonut kostavansa heti sopivan tilaisuuden tarjoutuessa.
Onni muuten näytti alkavan hänelle hymyillä uudestaan suoden hänelle juuri sillä hetkellä, jolloin hän kipeimmin sellaista kaipasi, turvapaikan, jota oli melkein mahdoton löytää.
Tuntien sanomatonta iloa ja toivoa hän siis odotti, että hänen silmänsä tottuisivat pimeään, jolloin hän voisi eroittaa esineet ja nähdä, oliko hän tosiaankin saapumassa uloskäytävälle, joka tekisi hänen asemansa melkein mahdottomaksi valloittaa.