Hän ei pettynyt toiveissaan.
Heti kun tulisoihdun liekin häikäisy oli kadonnut, huomasi hän kaukana edessään heikkoa valoa.
Hän jatkoi päättävästi kulkuaan eteenpäin ja saapui muutaman minuutin kuluttua uloskäytävälle, jonka niin kiihkeästi olikin toivonut löytävänsä.
Onni asettui ilmeisesti uudelleen hänen suosijakseen.
Luolan uloskäytävä avautui pienen virran rantaan, jonka vesi ulottui käytävän suulle asti, niin että rosvot heittäytyen uimaan tai rakentamalla lautan saattoivat mennä luolaan tai poistua sieltä jättämättä jälkiä ja siten eksyttäen vainoojansa.
Kapteeni tunsi niin hyvin lännen preiriet, missä hän jo lähes kymmenen vuoden ajan oli harjoittanut tuottavaa ammattiaan, että helposti ja viipymättä tunsi sen paikan, missä hän nyt oli.
Hän tiesi, että joki virtasi jokseenkin huomattavan matkan päässä meksikolaisten leiristä, jotapaitsi se lukuisilla mutkillaan aiheutti sen, että leiri tuntui olevan etäämpänä kuin se todellisuudessa oli. Hän huokasi tyytyväisenä. Kun hän nyt oli tarkasti tutkinut paikat, sytytti hän, pelkäämättä enää tulevansa huomatuksi ja rauhoittuneena nykyisen asemansa puolesta, jälleen soihtunsa ja palasi samaa tietä kuin oli tullut.
Hänen toverinsa, yhtä lukuunottamatta, joka vartioi vankeja, olivat vaipuneet sikeään uneen.
Kapteeni herätti heidät.
"Ylös!" huusi hän heille, "ei nyt ole aikaa nukkumiseen, meillä on muuta tehtävää."