Rosvot nousivat vastahakoisesti, hieroivat silmiään ja haukottelivat, niin että leukaluut olivat mennä sijoiltaan.
Kapteeni toimitti ensin perinpohjin tukituksi aukon, jonka kautta he olivat tulleet luolaan. Sitten hän käski miesten seurata, mukanaan vangit, joiden jalat oli päästetty siteistä, niin että he saattoivat kävellä.
He pysähtyivät yhteen niistä monista saleista, jotka kapteeni retkellään oli keksinyt. Yksi mies määrättiin vahtimaan vankeja, jotka jätettiin tänne, ja kapteeni jatkoi matkaansa mukanaan toiset kolme rosvoa tunkeutuen luolan sisäosiin.
"Näette", sanoi hän heille, osoittaen uloskäytävää, "että ei ole sellaista onnettomuutta, jossa ei olisi jotakin hyvää puolta, koska sattuma on johtanut meidät keksimään turvapaikan, jonne kukaan ei tule meitä etsimään. Te, Frank, saatte heti lähteä kohtauspaikalle, jonka määräsin tovereillenne, opastatte heidät tänne samoin kuin kaikki ne meikäläiset, jotka eivät olleet retkellä mukana. Mitä teihin tulee, Antonio, on teidän hankittava meille ruokaa. Menkää molemmat yhdessä. On hyödytöntä sanoa teille, että odotan kärsimättömänä paluutanne."
Mitään vastaamatta molemmat rosvot hyppäsivät virtaan ja katosivat.
Kääntyen nyt sen puoleen, joka oli jäänyt luolaan, kapteeni lausui:
"Me taas, Gonzalez, ryhdymme keräämään puita sytyttääksemme valkean ja kokoamaan lehtiä valmistaaksemme vuoteet. Siis reippaasti toimeen!"
Tuntia myöhemmin räiskyi luolassa kirkkaasti loistava nuotio, ja kuivista lehdistä valmistetuilla vuoteilla lepäsivät rosvot vaipuneina sikeään uneen.
Auringon noustessa saapui muu osa joukkoa.
Heitä oli jälleen kolmekymmentä.