Tuo kelpo päällikkö tunsi sydämensä ilosta laajenevan nähdessään tämän runsaan kokoelman lurjuksia, joita hän vielä saattoi käyttää hyväkseen. Heidän avullaan hän aikoi parantaa, sitä hän ei epäillyt, asiansa ja panna toimeen kauhean koston.
Nautittuaan tukevan aamiaisen, johon kuului hirvenlihaa ja runsaasti mezcalia palanpaineeksi, kapteeni päätti vihdoinkin ryhtyä puheisiin vankien kanssa.
Hän meni saliin, jota käytettiin vankilana.
Senjälkeen kun kenraali oli joutunut rosvojen käsiin, oli hän ollut vaitelias. Näytti siltä kuin hän ei välittäisi mitään huonosta kohtelusta, jonka alaiseksi oli joutunut.
Täydellisesti hoidotta jääneet haavat, jotka hän oli saanut, olivat ärtyneet, aiheuttaen kauheita tuskia, mutta hän ei lausunut valitustakaan.
Kalvava suru riudutti häntä siitä asti, kun hän oli joutunut vangiksi. Hän huomasi suunnitelman, joka hänet oli johdattanut preirielle, menneen myttyyn, niin ettei saattanut toivoakaan enää voivansa panna sitä täytäntöön.
Kaikki hänen toverinsa olivat kuolleet. Hän itse ei tiennyt, mikä kohtalo häntä odotti.
Ainoa seikka, mikä antoi hänelle hiukan lohtua tässä tuskassa, oli se varmuus, että sisarentyttären oli onnistunut paeta.
Mutta miten hänen oli käynyt tässä erämaassa, jossa tapaa vain petoja tai vielä niitäkin julmempia intiaaneja? Miten tuo nuori tyttö, joka oli tottunut kaikkiin elämän mukavuuksiin, jaksaisi kestää kieltäymyksiä vaativan eräelämän vaiheita?
Tämä ajatus teki hänen tuskansa kahta vertaa kauheammaksi.