Kapteeni hätkähti huomatessaan, missä tilassa kenraali oli.
"Noh, kenraali", sanoi hän, "rohkeutta, hiisi vieköön! Onni on usein vaihtelevainen, minäpä sen paraiten tiedän! Garai! Ei pidä langeta epätoivon valtaan. Ei kukaan voi edeltäkäsin tietää, mitä hänelle huomenna tapahtuu! Antakaa kunniasananne, ettette yritä paeta, niin lasken teidät heti vapaaksi siteistänne."
"En voi teille antaa kunniasanaani", vastasi kenraali kiihtyneenä, "sillä silloin joutuisin valapatoksi. Vannon päinvastoin koettavani karata heti ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa."
"Bravo! Hyvin vastattu", lausui rosvo naurahtaen, "jos olisin teidän asemassanne, olisin puhunut samalla tavalla. Luulen vain, että tällä hetkellä teidän on parhaalla tahdollakin mahdoton liikkua askeltakaan. Siitä huolimatta, mitä vastikään vannoitte, lasken teidät vapaaksi samoin kuin palvelijannekin, niin että saatte tehdä mitä voitte, mutta vain jäsenenne ovat vapaat, kuten ymmärtänette."
Yhdellä vedolla hän väkipuukollaan katkaisi köydet, joilla kenraali oli sidottu. Sitten hän teki saman palveluksen neekeri Jupiterille.
Heti kun viimemainittu pääsi vapaaksi siteistään, alkoi hän hyppiä ja naureskella, niin että kaksi peloittavaa, häikäisevän valkoista hammasriviä tuli näkyviin.
"No niin, ole ymmärtäväinen, mustaihoinen velikultani", lausui rosvo hänelle, "pysy levollisesti täällä, ellet halua saada kuulaa kalloosi."
"En lähde minnekään ilman isäntääni", vastasi Jupiter pyöritellen kauhistuneen näköisiä suuria silmiään.
"Sepä se!" jatkoi rosvo nauraen, "asia on siis sovittu. Niität kunniaa tuolla uskollisuudellasi, murjaani."
Mentyään jälleen kenraalin luo kapteeni hautoi hänen haavojaan kylmällä vedellä ja sitoi ne huolellisesti. Pantuaan sitten vankien eteen ruokaa, johon vain neekeri kävi käsiksi, rosvo poistui.