Oliko tiedemies ollut yhteistoiminnassa Kotkanpään kanssa? Sen saamme piankin tietää.
Seuraavana päivänä aamun koittaessa rosvo pani luolan ympäristöllä toimeen yleisen etsinnän. Ei mitään jälkiä näkynyt.
Kapteeni hieroi iloisena käsiään. Hänen retkensä oli onnistunut mainiosti, koska hän oli kyennyt palaamaan luolaan, kenenkään häntä seuraamatta.
Varmana siitä, että ei ollut mitään pelättävää, hän ei enää tahtonut pidättää luonaan niin suurta joukkoa toimettomana, vaan jätti joukkonsa päällikkyyden väliaikaisesti Frankille, vanhalle kokeneelle rosvolle, johon hän saattoi täydellisesti luottaa, ja piti luonaan vain kymmenkunta varmaa miestä, lähettäen muut pois.
Vaikka tehtävä, joka hänellä tällä hetkellä oli suoritettavana, oli mielenkiintoinen, ja vaikka onnistuminen näytti hänestä varmalta, ei hän kuitenkaan tahtonut laiminlyödä muita toimiaan ja elättää laiskana luonaan pariakymmentä roistoa, jotka minä hetkenä hyvänsä toimettomuuteensa ikävystyneinä olisivat voineet tehdä hänelle jonkun kepposen.
Huomaamme, että kapteeni oli ymmärtäväinen mies, joka sitäpaitsi perinpohjin tunsi arvoisat toverinsa.
Kun rosvot olivat poistuneet luolasta, viittasi kapteeni tohtorille merkiksi, että hän seuraisi, ja vei hänet kenraalin luo. Esitettyään heidät toisilleen ja lausuen ivallisia kohteliaisuuksia, joita hänen oli tapana käyttää, roisto jätti heidät kahden kesken ja poistui.
Ennen lähtöään kapteeni kuitenkin veti pistoolin vyöltään, ojensi sen oppineen rintaa vastaan ja sanoi:
"Vaikka olettekin puolihupsu, niin koska teillä saattaisi olla joitakin suunnitelmia pettääksenne minut, pankaa mieleenne tämä, rakas ystäväni: huomatessani teidän ryhtyvän joihinkin toimiin, jotka vähänkin tuntuvat epäilyttäviltä, ammun kuulan päähänne. Teitä on varoitettu, toimikaa siis, miten haluatte."
Ja pannen pistoolin takaisin vyölleen hän lähti virnistellen. Tohtori kuunteli tätä varoitusta murtuneen näköisenä, mutta huulillaan viekas hymy, joka väkisinkin levitti hänen suupieliään. Onneksi kapteeni ei sitä huomannut.