"Mitä tämä merkitsee ja mitä täällä aiotaan?" mutisi kapteeni katsellen ympärilleen. "Onko Uskollinen Sydän unohtanut vierailuni luonaan kolme päivää sitten?"
"Uskollinen Sydän ei koskaan unohda mitään", tiuskaisi Ilomieli lujalla äänellä, "mutta hänestähän ei ole kysymys. Kuinka te julkeatte tulla luoksemme mukananne joukkio rosvoja?"
"Hyvä", tokaisi kapteeni pilkallisesti, "huomaan, että koetatte tekeytyä salamyhkäiseksi välttääksenne vastauksen antamista. Mitä tulee uhkaukseen, joka sisältyy lauseenne viimeiseen osaan, niin kiinnitän siihen varsin vähän huomiota."
"Teette siinä väärin, hyvä herra, sillä kun kerran olette tehnyt itsenne syypääksi sellaiseen typeryyteen, että olette itse antautunut käsiimme, niin me emme ole niin ymmärtämättömiä, sen tahdon vain teille huomauttaa, että päästäisimme teidät pakoon."
"Ohoo!" lausui rosvo, "mitä leikkiä tämä on?"
"Sen saatte kohta nähdä, herraseni."
"Minä odotan", vastasi rosvo katsahtaen ärsyttävästi ympärilleen.
"Näissä eräseuduissa, missä kaikki inhimilliset lait poljetaan maahan", jatkoi metsästäjä väräjävällä äänellä, "on ainoastaan Jumalan laki voimassa. Tämä laki sanoo: silmä silmästä, hammas hampaasta, senhän tiedätte."
"Entä sitten?" kysäisi rosvo kuivasti.
"Oltuanne jo kymmenen vuotta laista ja omastatunnosta piittaamattoman rosvojoukon päällikkönä", jatkoi Ilomieli tyynesti, "on teistä tullut preirieiden kauhu. Te ryöstätte ja murhaatte valkoisia yhtä hyvin kuin punanahkojakin. Teillä ei ole mitään kotimaata, vain varkaudet ja ryöstöt kuuluvat ohjelmaanne. Matkailijoita, erämiehiä, metsästäjiä, gambusineja tai intiaaneja te ette kunnioita ettekä yleensä ketään, jonka murhaamisella voitte hankkia itsellenne kultaa. Vain muutama päivä sitten te hyökkäsitte rauhallisten matkailijoiden leiriin, jonka meksikolaiset te teurastitte säälittä. Tämän rikosten sarjan tulee päättyä, ja nyt sen loppu on vihdoinkin tullut. Me kaikki, intiaanit ja metsästäjät, olemme kokoontuneet tänne tuomitsemaan teidät ja lukemaan teille preirien leppymätöntä lakia."