"Silmä silmästä, hammas hampaasta", ulvoivat läsnäolevat aseitaan heiluttaen.
"Erehdytte suuresti, hyvät isäntäni", vastasi rosvo varmalla äänellä, "jos luulette, että minä ojennan rauhallisesti kurkkuni puukon eteen kuin karitsa, joka teuraaksi viedään. Osasin epäillä sitä, mitä nyt puhutte, ja senvuoksi juuri olen ottanut turvajoukonkin mukaani. Seurassani on parikymmentä rohkeata miestä, jotka osaavat puolustautua, teillä ei siis ole minua vielä vallassanne."
"Katsokaahan ympärillenne, arvoisa herra, niin näette, mikä teitä odottaa."
Rosvo katsahti taakseen. Viisisataa kivääriä oli suunnattuina hänen joukkoansa kohti.
Vavistus kulki hänen jäseniensä kautta, ja hänen kasvonsa kävivät kuolonkalpeiksi. Rosvo ymmärsi, että häntä uhkasi kauhea vaara, mutta tovin mietittyään hän sai takaisin kylmäverisyytensä ja kääntyen metsästäjän puoleen vastasi pilkallisella äänellä:
"No niin! Mistä johtuvat nuo uhkaukset, jotka eivät voi minua säikyttää? Tiedättehän varsin hyvin, että olen turvassa iskuiltanne. Kuten sanoitte, hyökkäsin muutama päivä sitten meksikolaisten matkailijoiden kimppuun, mutta tiedätte myöskin, että heistä tärkein henkilö nyt on minun vallassani! Jos uskallatte koskea hiuskarvaanikaan, saa kenraali, sen nuoren tytön eno, jota te turhaan koetatte temmata käsistäni, heti hengellään maksaa minua kohdanneen loukkauksen. Uskokaa minua, hyvät herrat, kun sanon: lakatkaa kauemmin yrittämästä säikähdyttää minua, luovuttakaa minulle hyvällä se tyttö, jota vaadin, tai vannon Jumalan nimessä, että kenraali tunnin kuluttua ei enää ole elävien joukossa!"
Äkkiä muuan mies tunkeutui joukon lävitse ja asettuen rosvon eteen huusi hänelle:
"Erehdytte, kenraali on vapaa!"
Tulija oli Uskollinen Sydän.
Kuului ilon sorinaa intiaanien ja metsästäjien riveistä, kun taas rosvot vavahtivat kauhusta.