Neuvoston jäsenet olivat tarkkaavina kuunnelleet nuoren miehen puhetta. Päälliköt olivat hyväntahtoisina hymyilleet yleville ajatuksille, joita hän oli esittänyt, sillä kaikki, sekä intiaanit että erämiehet, rakastivat ja kunnioittivat häntä. Kotkanpää nousi seisomaan.
"Veljeni Uskollinen Sydän on puhunut oikein", sanoi hän, "hänen ikävuotensa ovat luvultaan pienet, mutta hänen viisautensa on suuri. Olemme onnelliset voidessamme osoittaa hänelle ystävyyttämme. Teemme, niinkuin hän haluaa."
"Kiitos", vastasi Uskollinen Sydän lämpimästi, "kiitos, veljeni. Comanchikansa on suurta ja jaloa kansaa, jota rakastan. Olen onnellinen, kun olen päässyt sen suosioon."
Neuvottelu päättyi, ja päälliköt poistuivat majasta. Vankeja, jotka oli koottu yhteen ryhmään, vartioi tarkasti muudan soturiosasto.
Julkinen kuuluttaja kutsui koolle kaikki heimokunnan jäsenet ja kylään hajaantuneet metsästäjät.
Kun kaikki olivat koolla, ryhtyi Kotkanpää puhumaan. Kääntyen rosvojen puoleen hän lausui:
"Valkoiset koirat! Nyt on mahtava comanchikansa, jonka laajat metsästysalueet käsittävät suuren osan maan pintaa, etevien päälliköittensä kautta päättänyt kohtalostanne. Elettyänne kuin villit pedot kavahtakaakin kuolemasta pelkurien, vanhojen akkojen tavalla. Olkaa rohkeita, kenties silloin Elämän Herra säälii teitä ja ottaa teidät kuoltuanne eskennaniin, siihen nautinnon paikkaan, missä ikuisesti metsästelevät ne rohkeat miehet, jotka ovat pelotta katsoneet kuolemaa silmiin."
"Olemme valmiit", vastasi Frank tyynesti, "kiinnittäkää meidät kidutuspaaluun, keksikää mitä julmimpia kidutuksia. Kuitenkaan ette näe meidän kalpenevan."
"Veljemme Uskollinen Sydän", jatkoi päällikkö, "on puhunut puolestanne. Teitä ei kiinnitetä kidutuspaaluun. Päälliköt sallivat teidän itse valita kuolintapanne."
Nyt tuli näkyviin muuan niiden valkoihoisten luonteelle ominainen piirre, jotka kauan elettyään preiriellä ovat alkaneet luopua esi-isiensä tavoista omistaakseen intiaanien käsityskannan. Kotkanpään tekemä ehdotus synnytti rosvoissa suuttumuksen myrskyn.