"Vapauttakaa vangit siteistä", komensi Uskollinen Sydän.
Käsky pantiin heti toimeen.
"Puukko tänne!" sanoi Frank.
Metsästäjä antoi sen hänelle.
"Kiitos ja hyvästi", lausui rosvo varmalla äänellä ja puoleksi avaten puseronsa upotti, hitaasti ja hymyillen kuin olisi nauttinut kuolemisestaan, puukon kahvaa myöten rintaansa.
Hänen kasvonsa kävivät vähitellen kuolonkalpeiksi, ja hänen silmänsä pyörivät kuopissaan. Luoden ympärilleen harhailevia katseita hän hoippui kuin juopunut ja kaatui maahan.
Hän oli kuollut.
"Minun vuoroni!" huudahti seuraava rosvo ja kiskaistuaan vielä höyryävän väkipuukon toverinsa haavasta työnsi sen rintaansa.
Hän vaipui edellisen ruumiin päälle.
Hänen jälkeensä oli kolmannen rosvon vuoro, sitten neljännen ja niin edespäin. Kukaan ei empinyt, kukaan ei osoittanut heikkouden merkkejä, kaikki kaatuivat hymyillen ja kiittäen Uskollista Sydäntä kuolemasta, joka oli hänen ansiotaan.