"Ja se keino on?" kysyi kenraali vilkkaasti.
"Eno, koska olette niin suruissanne siitä, ettei teillä ole poikaa, jolle kuoltuanne voisitte luovuttaa nimenne, niin miksi ette voisi ottaa Uskollista Sydäntä pojaksenne?"
Kenraali katsahti häneen. Tyttö oli aivan punainen, ja koko hänen ruumiinsa värisi.
"Oi, sinä sydänkäpyseni", lausui kenraali sulkien hänet hellästi syliinsä, "tuumasi on suurenmoinen, mutta se on mahdoton käytännössä toimeenpantavaksi. Olisin onnellinen ja ylpeä, jos minulla olisi sellainen poika kuin Uskollinen Sydän, mutta olethan itse sanonut, että hänen äitinsä rakastaa häntä intohimoisesti. Hän on varmaankin arka tästä rakkaudesta eikä ikinä suostuisi sitä jakamaan vieraan kanssa."
"Kenties!" väitti tyttö.
"Ja lisäksi", lisäsi kenraali, "vaikka hänen äitinsä rakkaudesta häneen mahdollisesti suostuisikin siihen, koska hänen poikansa täten saisi yhteiskunnallisen aseman — äidit pystyvät suurimpiin uhrauksiin lastensa onnen hyväksi —, niin kieltäytyisi siitä Uskollinen Sydän itse. Luuletko näet, rakkaani, että tämä mies, saatuaan kasvaa erämaassa, missä koko elämä on kulunut odottamattomissa ja jännittävissä partioseikkailuissa suurenmoisen luonnon piirissä, suostuisi luopumaan tästä ihanasta eräelämästä, jossa on niin paljon sekä suloisia että kauhistuttavia kokemuksia, saadakseen hiukan kultaa, jota hän halveksii, ja nimen, joka hänelle on hyödytön? Ei, ei, hän menehtyisi kaupungeissamme. Hänenlaiselleen erikoisihmiselle meidän sivistyksemme olisi kuolettava. Unohda tämä tuumasi, tyttökulta, sillä hän kieltäytyisi siitä, se on varmaa."
"Kuka tietää?" sanoi tyttö olkapäitään kohauttaen.
"Kutsun Jumalan todistajaksi", jatkoi kenraali innostuneena, "että olisin onnellinen, jos onnistuisin. Kaikki toiveeni täyttyisivät, mutta mitä hyödyttää antautua mielettömien haaveiden tuuditeltavaksi? Hän kieltäytyisi, kuuletko! Ja minun olisi pakko myöntää hänen tekevän siinä oikein!"
"Yrittäkää ainakin, eno", vastasi tyttö kuitenkin, "sillä vaikka ehdotukseenne tulisi kielteinen vastaus, niin olisitte sentään osoittanut Uskolliselle Sydämelle, että te ette ole kiittämätön, vaan osaatte antaa hänelle sen arvon, jonka hän ansaitsee."
"Tahdotko, että niin teen?" kysyi kenraali, joka ei muuta niin toivonut kuin että tyttö olisi oikeassa.