"Sitä toivon, eno", vastasi tyttö syleillen häntä salatakseen ilonsa ja punastumisensa; "minusta tuntuu, en tiedä miksi, että asia onnistuu."
"Olkoon siis menneeksi", mutisi kenraali surumielisesti hymyillen, "pyydä Uskollista Sydäntä ja hänen äitiään saapumaan luokseni."
"Viidessä minuutissa tuon heidät luoksenne", huudahti tyttö säteilevänä.
Ja syöksähtäen pois kuin gaselli nuori tyttö juoksi luolan eri sokkeloiden lävitse.
Jäätyään yksin kenraali painoi alakuloisena päänsä alas ja vaipui syviin ja synkkiin mietteisiin.
Muutaman minuutin kuluttua olivat Uskollinen Sydän ja hänen äitinsä doña Luzin opastamina saapuneet hänen eteensä.
Kenraali kohotti päänsä, tervehti kohteliaasti saapuneita ja pyysi kädellään viitaten sisarentytärtään poistumaan. Nuori tyttö lähti sykkivin sydämin.
Luolassa vallitsi puolihämärä, joka aiheutti sen, ettei aivan selvästi voinut eroittaa esineitä. Omituisen oikun vuoksi oli Uskollisen Sydämen äiti pannut rebozan päähänsä niin, että se kokonaan verhosi hänen kasvonsa.
Vaikka kenraali tarkasteli häntä hyvin tiukasti, ei hänen onnistunut nähdä hänen piirteitään.
"Olette kutsunut meidät luoksenne, kenraali", aloitti Uskollinen Sydän iloisesti. "Kuten huomaatte, olemme heti kiiruhtaneet täyttämään toivomuksenne."