"Muuten se ei paljonkaan merkitse tällä hetkellä", jatkoi toinen.
"Tärkeintä on tietää, keitä varkaamme ovat."
"Sen kyllä tiedän."
"Hyvä!" sanoi toinen ottaen kiireesti piippunsa suustaan, "ja keitä ovat ne intiaanit, jotka ovat uskaltaneet varastaa minun merkeilläni varustettuja pyydyksiä?"
"Comancheja."
"Sitä epäilinkin, lempo soikoon! Kymmenen parhainta pyydystä puhallettu yhtenä yönä! Vannon, Ilomieli, että he saavat sen kalliisti maksaa!… Entä missä comanchit tällä haavaa ovat?"
"Korkeintaan puolentoista penikulman päässä. Se on rosvolauma, tusinan verta miehiä. Noudattaen sitä suuntaa, minne he nyt menevät, he pääsevät pian takaisin vuorilleen."
"Kaikki eivät pääse sinne", vastasi metsämies katsahtaen karbiniinsa.
"Totisesti", huudahti Ilomieli äänekkääseen nauruun purskahtaen, "he saavat vain, mitä ansaitsevat. Jätän tehtäväksesi, Uskollinen Sydän, rangaista heitä heidän röyhkeydestään, mutta vielä hartaampi olet heille kostamaan, kunhan saat tietä, kuka heitä johtaa."
"Vai niin! Tunnenko siis heidän päällikkönsä?"
"Vain pikkusen", vastasi Ilomieli hymähtäen, "se on Nehu Nutah."