"Näette", sanoi kapteeni kokoontuneille asukkaille, "että meidän ei lainkaan tarvitse pelätä. Se oli vain turhaa hälinää, joten voitte rauhassa pysyä kotona. Kahdenkymmenen mailin piirissä ei ole löydetty mitään merkkejä intiaaneista."
"Hm!" huomautti muuan iäkäs mestitsierämies nojautuen kivääriinsä.
"Intiaanit suoriutuvat kyllä nopeasti matkasta."
"Mahdollista kyllä, Valkosilmä", vastasi komendantti, "mutta ole vakuutettu siitä, että toimiessani niinkuin olen tehnyt, olen tahtonut rauhoittaa väestöä. Intiaanit eivät uskalla ryhtyä kostoon."
"Intiaanit kostavat aina, herra kapteeni", lausui erämies painokkaasti.
"Olet nauttinut liian paljon whiskyä, Valkosilmä. Se on noussut päähän.
Näet unia valveillakin."
"Suokoon Jumala, että olette oikeassa, herra kapteeni, mutta olen viettänyt koko elämäni uutismailla. Tunnen punanahat, kun sitävastoin te olette vasta kolmatta vuotta rajaseuduilla."
"Se kyllä riittää", sanoi kapteeni tuimasti.
"Intiaanit ovat kuitenkin, luvallanne sanoen, miehiä, ja ne kaksi comanchia, jotka täällä salakavalasti murhattiin vastoin ihmisoikeuksia, olivat heimonsa kesken kuuluisia sotureja."
"Olet sekarotua, Valkosilmä. Suosit hiukan liiaksi punaihoista rotua", muistutti kapteeni ivallisesti.
"Punaihoinen rotu on rehellinen", vastasi erämies kiivaasti. "Se ei tee murhaa pelkästään halusta saada vuodattaa verta, niinkuin te itse teitte neljä päivää sitten niille kahdelle soturille, jotka kaikessa rauhassa soutivat ohi kanootillaan ja jotka te ammuitte muka koetellessanne uutta, Acropolisista saamaanne pyssyä."