"Yhdentekevää. Olen niinmuodoin onnettomuudekseni lähettänyt toiseen maailmaan viisi, kuusi henkilöä, jotka varomattomasti kyllä etsivät riitaa kanssani. Tuomari pani sen pahakseen ja selitti, väittäen olevani syyllinen kuuteen murhaan, että olin ansainnut hirttonuoran. No, kun silloin havaitsin, että kansalaiset arvostelivat minua väärin ja ettei sivistynyt yhteiskunta ymmärtänyt todellisia ansioitani, pakenin erämaahan ja rupesin metsästäjäksi."
"Ihmismetsästäjäksi?" ratsastaja keskeytti ivallisesti.
"Niin, teidän armonne, mitäpä tehdä, ajat ovat ahtaat. Muukalaiset maksavat kaksikymmentä dollaria päänahasta, se on aika sievoinen summa, ja, lempo soikoon, kun hätä ahdistaa, niin! Mutta minä en tartu siihen keinoon muuten kuin äärimmäisessä hädässä."
"Vai niin arvelette. Mutta sanokaa nyt minulle eräs asia: tunnetteko minua?"
"Kuulopuheilta varsin hyvin, persoonallisesti en ollenkaan."
"Onko teillä mitään syytä vihata minua?"
"Kuten minulla jo on ollut kunnia mainita, ei minulla sellaista suinkaan ole."
"No, mutta miksi sitten olette tahtonut murhata minut?"
"Minäkö, teidän armonne!" jätkä huudahti äärimmäisen ihmettelevän näköisenä, "murhata teidät, en koskaan!"
"Mitenkä, lurjus!" ratsastaja sanoi kulmakarvojaan rypistäen, "uskallatteko teeskennellä sellaista, kun jo neljä kertaa olen ollut maalitaulunanne ja tänään viimeksi olette minua ampunut…"