"Kun harhailimme ympäri metsässä", tyttö jatkoi vilkkaasti, "äärimmäisen epätoivon vallassa ja joka hetki odottaen kuolemaa, joka ei voinut viipyä kauan, tunsin äkkiä mitä kauhistuttavimman lajisen käärmeen purreen minua jalkaan. Ensi hetkessä tukahdutin tuskani, jotten vielä enemmän lisäisi seuralaisieni alakuloisuutta."
"Voi", Estevan huudahti, "siitä tunnen taas teidät, niña, vahvaksi ja rohkeaksi."
"Niin", tyttö jatkoi surullisesti hymyillen, "mutta kuulkaahan edelleen. Pian kipu kävi niin ankaraksi, että voimani pettivät huolimatta päättäväisyydestäni. Tällä hetkellä Jumala lähetti luokseni sen, jota te sanoitte Kivisydämeksi. Tämä mies riensi ensimmäiseksi työkseen avukseni."
"Sepä kummallista!" Estevan Diaz mumisi ajatuksiinsa vaipuneena.
"Minä en tiedä millä lehdillä hänen onnistui niin täydelleen ehkäistä myrkyn vaikutus, että vain muutaman tunnin kuluttua puremisesta en enää tuntenut mitään kipua haavassa. Voitteko nyt kieltää, että minun on häntä kiittäminen hengestäni?"
"En", Estevan vastasi täysin vilpittömästi, "sillä hän on todellakin pelastanut teidät. Mutta missä tarkoituksessa, kas siinä seikka, jota en voi arvata."
"Pelastaakseen minut, luonnollisesti, ihmisrakkaudesta aivan yksinkertaisesti. Muuten hänen sitä seuraava käytöksensä on sen kylliksi osoittanut. Ainoastaan häntä saamme kiittää siitä, että olemme pelastuneet takaa-ajavien apachien käsistä."
"Kaikki, mitä nyt kerroitte minulle, niña, tuntuu minusta käsittämättömältä unelta; en tiedä nukunko vai olenko valveilla, kun näen."
"Tuo mies on siis tehnyt hirveitä rikoksia, koska teillä on hänestä niin huonot ajatukset?"
Estevan Diaz ei vastannut, vaan näytti hämmentyneeltä. Syntyi hetkisen vaitiolo.