"Anteeksi, että keskeytän teidät, Estevan, mutta kaikessa siinä, mitä minulle nyt kerrotte, en voi huomata mitään muuta kuin sellaista, mikä on sangen kunnioitettavaa niille miehille, jotka antautuvat niin vaaralliseen ammattiin."
"Niin", nuori mies sanoi, "teidän huomautuksenne oli oikea, jos ne miehet, jotka ovat puoliksi villejä ammattinsa johdosta, ollen alituiseen suurempien vaarojen alaisia ja aina pakotetut taistelemaan henkensä edestä punaihoisia ja villieläimiä vastaan, jotka alinomaan uhkaavat heitä, ehkä tietämättään, ovat saaneet tavan vuodattaa verta, sanalla sanoen tulleet niin kylmäverisen julmiksi, että he ovat siinä määrin alkaneet halveksia ihmishenkeä, jotta he tappavat ihmisen yhtä välinpitämättömästi, kuin he savustavat kuoliaaksi mehiläisyhteiskunnan ja että he monesti vain aikansa kuluksi, huvikseen ampuvat ensimmäistä vastaantulevaa, valkoista tai punaista, kuten maalitaulua. Sen vuoksi intiaanit pelkäävätkin heitä enemmän kuin verenhimoista villipetoa, ja ellei heitä ole hyvin suurta joukkoa, he pakenevat mehiläismetsästäjää enemmän kauhuissaan ja kiireellisemmin, kuin harmaata karhua, tuota amerikalaisten metsiemme pelättyä petoa. Olkaa vakuutettu siitä, etten liioittele. Siitä mitä nyt olen sanonut, näkyy siis, että kun nuo miehet näyttäytyvät rajalla, syntyy yleinen pakokauhu, sillä he jättävät sinne mistä he kulkevat, jälkeensä veriset jäljet, täynnä ruumiita, jotka ovat suurimmaksi osaksi mitättömän tekosyyn uhreja. Sanalla sanoen, rakas lapsi, mehiläismetsästäjät ovat olentoja, jotka ovat kokonaan ihmiskunnan ulkopuolella, joilla on kaikki valkoisten ja punaihoisten paheet, eikä mitään näiden kummankaan rodun hyvistä puolista, kummankin pysyessä heistä erillään ja kauhulla inhoten heitä."
"Estevan", nuori tyttö vastasi totisena, "olen vakavasti kuunnellut antamianne selityksiä ja kiitän teitä niistä. Mutta minun täytyy tunnustaa, etteivät ne käsitykseni mukaan todista mitään sen miehen puolesta eikä häntä vastaan, josta teiltä kysyn. On hyvin mahdollista, että mehiläismetsästäjät ovat verenhimoisen julmia puolivillejä, myönnän sen olevan tottakin, mutta eikö heidänkin joukossaan voi poikkeustapauksessa olla hyväsydämisiä ja kunniallisia miehiä? Te olette puhunut mehiläismetsästäjistä yleensä; ehkäpä Kivisydän on poikkeus? Hänen käytöksensä pakottaa minut otaksumaan niin. Olen vain taitamaton ja kokematon tyttö, mutta jos saisin puhua avoimesti, suoraan sanoa mielipiteeni, niin vastaisin teille: ystäväni, tuo mies, jonka kohtalo on tuominnut aina syntymästään asti viettämään häpeällistä ja vaikeaa elämää, tuo mies on mahdollisesti taistellut sitä virtaa vastaan, joka tempasi hänet mukanaan, ja niiden huonojen esimerkkien hurmausta, jotka lakkaamatta ahdistivat häntä joka taholta. Rikollisen isän poikana, vasten tahtoaan sellaisten rosvojen toverina, jotka eivät kärsi mitään esteitä ja jotka ovat hylänneet kaikki kunniantunteet, hän on ollenkaan seuraamatta heidän esimerkkiään ryöstää, panna toimeen murhapolttoja ja murhia, pitänyt parempana valita alituisia vaaroja täynnä olevan uran. Hänen sydämensä on pysynyt hyvänä, ja kun sattuma on antanut hänelle tilaisuuden tehdä hyvän työn, niin hän on innokkaasti ja iloisena käyttänyt sitä; kas siinä, mitä tahdoin sanoa teille, Estevan, ja jos te minun laillani olisitte kaksi kokonaista päivää tutkistelleet tuota omituista miestä, niin te, siitä olen vakuutettu, yhtyisitte mielipiteeseeni ja myöntäisitte, että hän ansaitsee enemmän sääliä kuin moitetta, sillä villipetojen ympäröimänä hän on ymmärtänyt pysyä ihmisenä."
Nuori mies istui hetken miettien, jonka jälkeen hän kumartui nuoren tytön puoleen, tarttui hänen käteensä, jota hän pusersi omassaan, ja katsellen häntä hellän säälivästi hän sanoi ystävällisellä äänellä:
"Minä surkuttelen ja ihailen teitä, Hermosa; te olette todellakin sellainen kuin minä olen kuvitellut, minä, joka aina syntymästänne asti olen niin suurella mielenkiinnolla seurannut luonteenne kehitystä. Naisessa toteutuu, mitä lapsi ja nuori tyttö lupasi. Teillä on jalo sydän, ylevät tunteet, te olette sanalla sanoen täydellinen olento, valittu henki. En moiti teitä siitä että seuraatte sydämenne kehoitusta. Te tottelette tuota kauniin ja hyvän vaistoa, joka hallitsee teitä tietämättänne. Mutta ah, rakas lapsi, minä olen kuin teidän vanhempi veljenne, minulla on enemmän kokemusta kuin teillä ja näköpiiri näyttää minusta hyvin synkältä. Tahtomatta etukäteen päättää mitä tulevaisuus meille suo, sallikaa minun esittää teille eräs pyyntö."
"Pyyntö, Estevan", nuori tyttö vastasi liikutettuna, "oi, puhukaa, ystäväni, puhukaa, minä olisin niin iloinen voidessani tehdä jotakin, joka ilahduttaisi teitä!"
"Kiitos, Hermosa, mutta se pyyntö, jonka teille teen, ei ollenkaan koske minua, se on kokonaan teidän tähtenne."
"Sitä suurempi syy sitten on minun siihen suostua", tyttö vastasi miellyttävästi hymyillen.
"Kuulkaa, lapseni: näiden kahden päivän tapaukset ovat kokonaan muuttaneet elämänne ja herättäneet sielussanne tunteita, joiden olemassaolosta teillä ei tähän asti ollut tietoa; te olette aina luottanut minuun aivan täydellisesti; minä pyydän, että antaisitte tämän luottamuksen jatkua. Minulla ei ole muuta toivomusta kuin nähdä teidät onnellisena; kaikki minun ajatukseni, kaikki tekoni tarkoittavat tätä. Älkää luulko, että milloinkaan ajattelen pettää teitä tai vastustaa aikeitanne. Tahtoessani olla uskottunanne, tapahtuu se auttaakseni teitä neuvoillani ja kokemuksellani, suojellakseni teitä itseltänne ja varjellakseni teitä vaaroilta, jotka piammiten ehkä uhkaavat viatonta luottamustanne. Lupaatteko tehdä mitä pyydän?"
"Kyllä", tyttö vastasi empimättä, katsoen Estevania suoraan silmiin, "minä lupaan sen, Estevan, veljeni, sillä te olette todellakin veljeni. Mitä tapahtuukin en koskaan salaa teiltä mitään."