"Hitto vieköön! Käsitän varsin hyvin, että hänen täytyy olla vimmoissaan. Olisin ihastunut, jos tahtoisitte tehdä minulle palveluksen olemalla todistajana siinä tilinteossa, jonka aijon hänelle esittää."
"Mielelläni, caballero."
"Tuhannet kiitokset! Vastapalvelukseksi olen käytettävissänne tarvittaessa. Mutta kas, tuossapa miehemme onkin."
Tämän lyhyen keskustelun aikana don Torribio Quiroga oli todella jatkanut lähenemistään ja oli nyt vain muutaman askeleen päässä ensinmainituista.
"Herran nimessä!" hän huudahti mitä iloisimmalla naamalla, "en siis erehtynyt, minulla on todellakin onni tavata arvoisa ystäväni don Fernando Carril."
"Minäkin rakas ystävä, olen yhtä onnellinen tästä sattumasta, kuin te itsekin voitte olla", don Fernand vastasi kumartaen.
"Hitto vie! Koska nyt tapasin teidät, niin en laske teitä menemään.
Mennään yhdessä kylään."
"Tekisin sen mielelläni, don Torribio, mutta sitä ennen minulla on, luvallanne, sanottavana muutama sana, jotka ehkä estävät tämän tuuman."
"Puhukaa, puhukaa, rakas herra! Teillä ei voi olla minulle sanottavana muuta kuin miellyttäviä asioita ja olen onnellinen kuullessani ne ystäväni Estevanin läsnäollessa."
"Don Fernando on oikeastaan pyytänyt minua viipymään luonaan ollakseni läsnä keskustelunne aikana", nuori mies vastasi.