"Neljäsataa piasteria, jotka nuo junkkarit ovat varastaneet minulta, koska te vielä olette hengissä, lukuunottamatta vielä kahtasataa piasteria, jotka tänä iltana aijon tarjota eräälle picarolle, joka on vannonut tappavansa teidät."
"Se on todellakin erittäin ikävää. Jos tämmöistä saa jatkua, niin te tulette lopulta puille paljaille."
Don Torribio huokasi vastaamatta.
Don Fernando jatkoi, heittäen polttamansa savukkeen pois ja valmistaen itselleen uuden.
"Omasta puolestani tunnustan, hyvä herra, että minä, huolimatta käyttämienne miesten äärettömästä kömpelyydestä, alan väsyä tällä tavoin olemaan heidän maalitaulunaan aina silloin kuin vähimmän sitä aavistan."
"Arvaan sen; se on todellakin hyvin epämiellyttävää."
"Niin, eikö olekin? Samalla kun siis haluan yhdistää yhteiset harrastuksemme ja päästä kerta kaikkiaan johonkin tulokseen, olen ajateltuani asiaa sinne tänne viimeinkin, luullakseni, onnistunut löytämään keinon asiain järjestämiseksi meitä molempia tyydyttävällä tavalla."
"Oh, mitä sanottekaan? Antakaa kuulua, don Fernando. Tiedän, että te olette nerokas mies, tuo keino on varmaan hyvin ovela."
"Ei suinkaan, se on päinvastoin hyvin yksinkertainen. Pelaatteko koskaan?"
"Höh, niin harvoin, ettei siitä todellakaan maksa vaivaa puhua."