Ijäkkään puoleinen nainen, puettuna jotenkin huolellisesti, piirteet, vaikkakin vuosien runtelemat, vielä osoittaen suuren kauneuden jälkiä, seisoi keskellä huonetta.
"Äitini", don Estevan sanoi, kumartaen kunnioittavasti hänelle, "salli minun esitellä don Fernando Carril'in, kunnioitettavan caballeron, joka on luvannut jäädä tänne yöksi."
"Hän on tervetullut", doña Manuela vastasi miellyttävästi hymyillen, "koko tämä talo ja kaikki mitä siihen kuuluu on hänen käytettävänään."
Don Fernando kumarsi syvään nuoren miehen äidille ja vastasi:
"Señora, kiitän teitä äärettömästi tästä ystävällisestä vastaanotosta."
Doña Manuela hätkähti nähdessään vieraan, ja hänen onnistui vain vaivoin pidättäytyä osoittamasta hämmästystään. Vieraan ääni oli myös koskenut häneen kovasti, ja hän loi häneen tutkivan katseen, mutta hetken kuluttua hän pudisti päätään, ikäänkuin olisi huomannut erehtyneensä, ja virkkoi sitten:
"Olkaa hyvä ja istukaa", hän sanoi, osoittaen hänelle paikan pöydän ääressä mitä sydämellisimmällä eleellä, "aivan heti tarjotaan virvokkeita, joiden kehnouden pitkä ratsastus ja kiihoittunut ruokakalu tekee vähemmän huomattavaksi."
Doña Manuela istuutui pöytään, don Estevanin asettuessa hänen vasemmalle ja don Fernandon hänen oikealle puolelleen. Kolme tai neljä peonia astui nyt sisään ja asettui emännän viittauksesta vastakkaiseen päähän.
Ateria oli todellakin vaatimaton; siihen kuului punaisia papuja ryytipippurin kera, kuivattua suolalihaa, kananlihaa riisin kera ja maissi-munakakkua sekä lasi pulquea ja mezcalia.
Molemmat nuoret miehet kunnioittivat edessään olevia ruokia ja söivät kuin nuorukaiset, jotka pysähtymättä ovat ratsastaneet pitkän matkan, voivat tehdä.