"Oikeastaan aijonkin erämaahan."
Don Estevan teki ihmettelevän eleen.
"Suokaa anteeksi, että olen itsepintainen", hän sanoi, "mutta te ette luultavasti tunne erämaata, johon aijotte tunkeutua?"
"Anteeksi, señor, minä tunnen sen päinvastoin erittäin hyvin."
"Ja kuitenkin rohkenette tunkeutua sinne aivan yksin?"
"Luulen osoittaneeni teille tänään, señor", don Fernando vastasi, monimielisesti hymyillen, "että minä rohkenen paljon."
"Niin, niin, tiedän, että te ulotutatte rohkeuden aina suurimpaan hurjapäisyyteen asti, mutta se, mitä nyt aijotte yrittää, on enemmän kuin hurjapäisyyttä, se on hulluutta."
"Hulluutta, señor, ah, se on kai liian paljon sanottu! Lieneeköhän päättävällä, hyvin aseistetulla, hyvässä ratsuasussa olevalla miehellä mitään pelättävää intiaanien taholta?"
"Jos teidän vain olisi tarvis puolustautua intiaaneja ja villipetoja vastaan, niin olisin pahimmassa tapauksessa samaa mieltä kuin tekin, señor: päättävä valkoihoinen voi pitää puoliaan kahtakymmentä punaihoista vastaan. Mutta mitenkä tulette toimeen Tiikerikissan kanssa?"
"Tiikerikissan? Suokaa anteeksi, caballero, en ymmärrä teitä hituistakaan."