"No, mitä veljeni nyt ajattelevat Tiikerikissan neuvoista?" hän sanoi.
"Luuleeko Valkoinen Kotka edelleenkin, että hänellä on apachien sydän?
Kuka kostaa Mustan Kotkan kuoleman?"
Kaikki päälliköt nousivat yht'aikaa, heiluttaen nylkyveitsiään. "Tiikerikissa on koira ja pelkuri!" he huusivat. "Apachisoturit kiinnittävät hänen päänahkansa suitsiinsa."
Vain pari kolme päällikköä yritti vastustaa. He tiesivät, että poppamies oli jo kauan piintyneesti vihannut Tiikerikissaa, he tunsivat poppamiehen kavalan luonnonlaadun ja epäilivät että kysymyksessä olevan asian oikea laita oli vääristelty ja muutettu, voidakseen palvella sen miehen kostonpyyteitä, joka oli vannonut tällä tavoin tuhoavansa vihollisensa, kun ei uskaltanut avoimesti hyökätä hänen kimppuunsa.
Mutta näiden äänen tukahdutti helposti muiden intiaanien vimmattu rääkynä. Luopuen siis tällä kertaa hyödyttömästä sanasodasta he poistuivat piiristä ja asettuivat erilleen etäiseen majan nurkkaan, päättäen jäädä välinpitämättömiksi katselijoiksi, vaikkeikaan välinpitämättömiksi niihin päätöksiin nähden, joita neuvosto tekisi.
Intiaanit ovat suuria lapsia, jotka päihtyvät omista sanoistaan ja jotka, kun intohimo heitä hallitsee, unohtavat kaiken varovaisuuden ja kaiken kohtuuden.
Mutta vaikka he nykyisissä olosuhteissa kiihkeästi halusivat kostaa Tiikerikissalle, jota he tällä hetkellä vihasivat yhtä paljon kuin he ennen olivat häntä rakastaneet ja kunnioittaneet, ja vaikka kaikkein väkivaltaisimpia keinoja häntä vastaan esitettiin, niin he kuitenkin ryhtyivät jonkunverran epäillen vanhaa päällikköään vastaan. Syynä siihen oli varsin yksinkertaisesti se, että nämä alkuperäiset ihmiset tuntevat vain yhdenlaisen etevämmyyden, eläimellisen voiman, ja korkeasta ijästään huolimatta Tiikerikissa oli heidän keskensä liiankin hyvin tunnettu voimastaan ja rohkeudestaan, niin että he jonkunlaisella kauhulla odottivat aikomansa teon seurauksia.
Poppamies koetti kaikilla käytettävänään olevilla keinoilla saada heidät vakuutetuksi, ettei mikään ollut helpompaa kuin ottaa Tiikerikissa haltuunsa hänen palatessaan kylään. Poppamiehen suunnitelma oli mainio; jos päälliköt olisivat rohjenneet hyväksyä sen, olisi tulos ollut selvä. Tämä suunnitelma oli seuraava: apachit teeskentelivät olevansa tietämättömiä Mustan Kotkan kuolemasta; Tiikerikissan palatessa heimon luo, otettaisiin hänet vastaan ilonilmauksin, jotta poistettaisiin epäluulot, jos hänellä sattumoisin sellaisia olisi; sitten odotettaisiin kunnes hän nukkuisi ja siepattaisiin hänet kiinni, köytettäisiin varmasti ja sidottaisiin kidutuspaaluun. Kuten näkyy, tämä suunnitelma oli hyvin yksinkertainen, mutta apachit eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan siitä, siinä määrin he pelkäsivät vastustajaansa.
Suurimman osan yötä kestäneen neuvottelun jälkeen tehtiin vihdoin sellainen lopullinen päätös, että heimo purkaisi leirinsä ja tunkeutuisi erämaahan välittämättä enää entisestä päälliköstään.
Mutta nyt lähtivät eri mieltä olevat päälliköt, jotka tähän asti eivät olleet ottaneet osaa edelliseen toimintaan, teltin nurkasta, jonne he olivat vetäytyneet, ja muuan heistä, Tulisilmä nimeltään, puhui toveriensa puolesta ja huomautti, että ne päälliköt, jotka tahtoivat poistua, saivat tehdä niin, mutta etteivät he voineet pakottaa muita noudattamaan tahtoaan; ettei heimolla ollut ketään laillisesti valittua päällikköä; että kukin sai menetellä niinkuin hyväksi näki, mutta etteivät he puolestaan aikoneet mustimmalla kiittämättömyydellä palkita niitä erinomaisia palveluksia, joita Tiikerikissa oli niin monena vuonna tehnyt heimolle, ja etteivät he lähtisi kylästä ennen hänen takaisin tuloaan.
Tämä päätös huolestutti kovin poppamiestä, joka turhaan koetti vastustella sitä; päälliköt eivät tahtoneet kuulla puhuttavan mistään vastaväitteistä, vaan pysyivät lujina tekemässään päätöksessä.