"En, minä tarvitsen sinua. Sinä asut luultavasti siinä talossa, jonka olet ostanut itsellesi. Luotettava mies ilmoittaa sinulle joka päivä, mitä tapahtuu, ja kun hetki on tullut, olen vakuutettu siitä, että sinä olet luonani."
"Kenties. Joka tapauksessa teette, uskokaa minua, viisaimmin ettette luota siihen."
"Minä päinvastoin luotan siihen, ja teen niin seuraavista syistä: nyt sinä olet keskellä intohimojen tulta ja luonnollisesti tuntuu harkinnassasi niiden tunteiden vaikutus, jotka hallitsevat sinua, mutta kuukauden kuluessa tapahtuu välttämättä, että sinä joko onnistut, jossa tapauksessa kyllästyminen seuraa tyydytettyä rakkautta ja silloin tulet iloiseksi saadessasi palata erämaahan, tai sinä et onnistu, ja silloin mustasukkaisuus ja loukattu ylpeys kehoittavat kostamaan, jossa tapauksessa sinä ilolla tartut tarjoamaani tilaisuuteen saada tehdä niin."
"Minä huomaan valitettavasti, ettemme me enää tule ymmärtämään toinen toisiamme", meksikolainen vastasi surullisesti hymyillen. "Te puhelette yhä huonojen intohimojen kannalta, ihmisiä kohtaan tuntemanne sammumattoman vihan johdosta ja sen halveksumisen takia, jota tunnette koko ihmiskuntaan nähden, jotavastoin minä vain tahdon kuunnella hyviä tunteitani ja antaa niiden johdattaa minua."
"Hyvä, hyvä, lapsi kulta; minä annan sinulle kuukauden, saattaaksesi pienen rakkausjuonesi loppuun. Tämän ajan kuluttua palaamme taas tähän keskusteluun. Hyvästi!"
"Hyvästi! Menettekö nyt presidioon?"
"En, minä palaan kylääni. Siellä on minulla myös pieni asia selvitettävänä, sillä, ellen varsin paljon erehdy, on siellä tapahtunut paljon minun poissa ollessani."
"Pelkäättekö jotakin kapinaa valtaanne vastaan?"
"Minä en sitä pelkää, minä toivon sitä", ukko vastasi salaperäisesti hymyillen.
Sanottuaan vielä kerran jäähyväiset nuorelle miehelle, ukko nousi taas hevosen selkään ja katosi metsään. Don Fernando viipyi jonkun hetken syviin mietteisiin vaipuneena, kuunnellen koneellisesti kavioiden kapsetta, joka etääntyi ja tuli joka hetki yhä heikommaksi ja heikommaksi.