"Sallikaa minun selittää ensin, ja sittenkuin olette kuullut, mitä minulla on sanottavaa, minä olen valmis, caballero, antamaan teille kaiken hyvityksen, minkä voitte vaatia minulta, jos silloin luulette voivanne pysyä vaatimuksessanne."
"Puhukaa sitten, ja tehkäämme tavalla tai toisella loppu asiasta", don Fernando vastasi kärsimättömästi. "Aurinko on ollut nousseena vähän aikaa ja minä kuulen jo väen puhuvan ja liikkuvan ranchossanne, eikä viipyne kauan, ennenkuin he näyttäytyvät ja läsnäolollaan tekevät kaiken selvittelyn välillänne mahdottomaksi."
"Olette oikeassa, meidän täytyy päästä loppuun. Mutta koska minä, yhtähyvin kuin tekin, pidän tärkeänä, ettei meitä häiritä, niin tulkaa mukaani. Minulla on teille niin paljon puhuttavaa, ettei sitä voi kertoa täällä."
Don Fernando seurasi mukana vähääkään vastaan väittämättä. He menivät vajaan ja satuloivat hevosensa.
"Nouskaamme nyt selkään ja ratsastakaamme ruohoaavikolle, jossa parhaiten voimme rauhassa keskustella", don Estevan sanoi hypäten satulaan.
Tämä nuoren miehen ehdotus miellytti meksikolaista sitäkin enemmän, kun se soi hänelle jälleen toimintavapauden ja antoi hänelle varman keinon kostaa loistavasti majordomolle, jos tällä, kuten hän arveli, oli aikomus tehdä pilkkaa hänestä.
Vastaamatta hän nousi vuorostaan satulaan, ja molemmat poistuivat rinnakkain ranchosta, virkkamatta enää sanaakaan.
Aamu oli herttainen. Häikäisevä aurinko valoi lämpimän sädetulvan maiseman yli ja pani piikivet tiellä välkkymään kuin timantit. Linnut livertelivät iloisesti puiden latvoissa. Vaquerot ja peonit hajaantuivat joka taholle, vieden hevosia ja karjaa haciendasta laidunmaille. Maisema elostui joka hetki ja tuli aivan toisen, iloisemman näköiseksi kuin se oli ollut yöllä.
Jatkettuaan ratsastustaan noin tunnin ajan, molemmat miehet saapuivat puoleksi hävinneeseen ja asumattomaan ranchoon, joka sentään köynnöskasvien ympäröimänä ja melkein kokonaan kukkien ja ruohon peittämänä tarjosi miellyttävän suojapaikan kuumuutta vastaan, joka, vaikk'ei päivä ollutkaan vielä varsin pitkälle ehtinyt, kuitenkin jo oli hyvin painostava.
"Pysähtykäämme tähän", don Estevan sanoi, ensi kerran katkaisten äänettömyyden heidän lähdettyään hänen asunnostaan, "meidän olisi vaikea löytää miellyttävämpää levähdyspaikkaa."