"Niin, pysähtykäämme", don Fernando vastasi välinpitämättömästi. "Minusta on yhdentekevää missä paikassa viimeinkin aijotte antaa minulle pyytämäni selityksen, edellyttäen, että tuo selitys on lyhyt ja vilpitön."
"Vilpitön se tulee olemaan, sen vannon kunniani kautta; lyhyt, sitä en voi taata, sillä minulla on teille kerrottavana pitkä ja surullinen kertomus."
"Minulle? Ja missä tarkoituksessa, jos sallitte kysyä? Mitä minun tarvitsee sitä tietää? Sanokaa minulle vain…"
"Anteeksi", don Estevan keskeytti, hypäten hevosen selästä, "se, mitä minulla on teille kerrottavana, koskee teitä enemmän kuin luulettekaan. Saatte siitä heti todisteen."
Don Fernando kohautti olkapäitään ja hyppäsi maahan.
"Te olette hölmö, Jumala paratkoon!" hän sanoi. "Koska niin hyvin kuulitte keskustelumme viime yönä, niin pitäisi teidän ainakin tietää, että minä olen vieras täällä ja että kaiken mitä tällä seudulla tapahtuu, täytyy hyvin vähän liikuttaa minua."
"Kuka tietää?" don Estevan vastasi miellyttävästi heittäytyen maahan ja tyytyväisesti huoahtaen.
Samoin teki myös don Fernando, jonka uteliaisuus tahtomattaankin alkoi herätä.
Heti kun molemmat miehet loikoivat pitkänään maassa don Estevan loi läpitunkevan katseen seuralaiseensa.
"Minä rupean puhumaan doña Hermosasta", hän sanoi äkkiä.