"Ja ette luultavasti tule milloinkaan käsittämään, ellen minä auta teitä. Teidän kaltaisessanne miehessä, joka on kasvatettu yhteiskuntaolojen ulkopuolella, jonka elämä tähän asti on ollut vain alituista taistelua joka päivän välttämättömimmistä tarpeista ja joka tähän asti on käyttänyt ainoastaan ruumiillisia voimiaan, saamatta milloinkaan aikaa ajatella muuta kuin metsästystä ja sotaa, koska teidän henkiset ominaisuutenne uinailivat teissä, niin ettette tietänyt niiden voimasta, sellaisessa miehessä rakkaus välttämättä aiheuttaa muutoksen, jonka seuraukset tällä hetkellä ilmenevät teissä, toisin sanoen te rakastatte tai olette alkamaisillanne rakastaa doña Hermosaa."
"Luuletteko niin?" hän vastasi teeskentelemättä. "Sitäkö siis sanotaan rakkaudeksi? Oh, siinä tapauksessa", hän sanoi enemmän itsekseen kuin majordomolle, "aiheuttaa se sangen suurta tuskaa."
Don Estevan katsoi hetkisen häneen surun sekaisella säälillä ja jatkoi:
"Seurasin teitä viime yönä, koska käytöksenne tuntui minusta epäilyttävältä ja salainen pelko aiheutti minut olemaan varuillaan teidän suhteenne. Piiloutuneena pensastoon vain kahden askeleen päässä siitä paikasta, jossa keskustelitte Tiikerikissan kanssa, olen kuullut jokaisen sananne. Ajatukseni teistä on muuttunut, olen huomannut, sallikaa minun sanoa se suoraan, että te olette mainettanne parempi ja että olisi väärin pitää teitä rosvona, kuten tuota toista, jonka seurassa olitte. Se jyrkkä ratkaiseva tapa, jolla hylkäsitte hänen ehdotuksensa, on osoittanut minulle, että teillä on sydän paikallaan. Silloin päätin asettua puolellenne ja auttaa teitä siinä taistelussa, johon valmistauduitte ryhtymään tuota miestä vastaan, joka aina tähän päivään asti on ollut pahana henkenänne ja jonka turmeleva vaikutus niin surullisen raskaasti on painanut nuoruuttanne. Siinä syy miksi olen puhunut teille tällä tavoin, sen vuoksi juuri olen kuljettanut teidät tänne voidakseni selittää teille kaiken. Kas tässä", hän lisäsi, "tässä on käteni, tahdotteko tarttua siihen? Se on ystävän, veljen käsi."
Don Fernando nousi ja tarttui vilkkaasti niin rehellisesti hänelle ojennettuun käteen, pudistaen sitä monta kertaa.
"Kiitos!" hän sanoi. "Kiitos ja suokaa anteeksi! Mutta minä olen, kuten sanotte, villi ja epäilen kaikkea. Olen arvostellut väärin teidän jaloa luonnettanne."
"Älkäämme enää puhuko siitä asiasta. Kuulkaahan, en tiedä mistä tämä ajatus on johtunut mieleeni, mutta minä epäilen, että Tiikerikissa on don Pedro de Lunan leppymätön vihollinen. Hän aikoi, siitä olen vakuutettu, tehdä teistä aseen johonkin julmaan suunnitelmaan hacienderon perhettä vastaan."
"Tuo ajatus on johtunut minunkin mieleeni", huomautti metsästäjä. "Tiikerikissan omituinen käytös sillä aikaa kuin don Pedro ja hänen tyttärensä olivat hänen luonaan, se ansa, jonka hän heille asetti ja johon he ilman minua olisivat joutuneet, on herättänyt epäluuloani. Te olette itse kuullut moitteen, jonka sain viime yönä. Ah, onpa parasta hänen olla varuillaan."
"Älkäämme hätiköikö!" don Estevan huudahti. "Olkaamme päinvastoin varovaisia; antakaa Tiikerikissan suunnitelmien, olkoon ne minkälaisia tahansa ensin selvitä, jotta tietäisimme millä tavalla niitä olisi vastustettava."
"Niin, olette oikeassa, niin on parempi. Pian hän tulee presidio de San-Lucariin, silloin minun on helppo valvoa kaikkia hänen liikkeitään ja asettaa hänen ehdotuksilleen vastamiinoja. Vaikka tuo mies onkin hyvin tarkka ja erinomaisen viekas, niin vannon kautta Jumalan näyttäväni hänelle, että minä olen häntä viekkaampi."