"Teidän armonne suonee minulle anteeksi niiden syiden takia, jotka tuovat minut tänne", eversti vastasi erittäin kohteliaasti.
Diego totteli vihdoinkin, vaikka vastahakoisesti isäntänsä uudistettuja viittauksia ja poistui hiljaa.
Nuo molemmat miehet istuivat vastakkain erittäin tarkkaavaisina, tarkastellen toisiaan aivankuin kaksintaistelijat valmiina hyökkäämään.
Don Bernardo Pedrosa oli korkeintaan kahdenkymmenen kahdeksan vuotias. Hän oli kaunis, nuori mies, hoikka ja sopusuhtainen kasvultaan, ja hänen liikkeensä olivat ylhäisen ja moitteettoman sirot.
Hänen soikeita kasvojaan valaisi pari suurta mustaa, vilkasta silmää, jotka hänen innostuessaan näyttivät syöksevän tulta ja niistä läksi niin mahtava sähkövirta, ettei kukaan voinut vastustaa niiden leimuavaa loistoa. Nenä oli suora ruusunvärisine, avoimine ja liikkuvine sieraimineen, suu hienopiirteisen ivallinen, hohtavan valkoisine hampaineen, ja sitä varjostivat mustat hyvin vahatut viikset. Leveä otsa ja jonkun verran päivettynyt iho tekivät hänen kasvonsa, joita ympäröi pitkät mustat, silkinhienot hiussuortuvat, huolimatta hänen piirteittensä eittämättömästä kauneudesta, ylpeän ja vallanhimoisen näköiseksi, ja niiden jääkylmä jäntevyys herätti vaistomaisesti vastenmielisyyttä.
Hänen hansikoidut kätensä ja kiiltonahkasaappaisiin verhotut jalkansa olivat huomattavan pienet, sanalla sanoen, kaikki hänessä osoitti ylhäistä syntyperää.
Sellainen oli ulkonäöltään henkilö, joka kello yhdentoista aikaan illalla oli tullut don Gusman de Ribeyran luokse ja vaatinut sisäänpääsyä sillä tekosyyllä, että hän halusi tehdä hänelle tärkeitä ilmoituksia.
Mitä hänen moraaliinsa tulee, niin tämän kertomuksen jatko antaa meille riittävän käsityksen siitä, niin että voimme nyt jättää sen tarkemman käsittelyn sikseen.
Vaitiolo uhkasi kuitenkin jatkua loppumattomiin noiden molempien henkilöiden kesken. Don Gusman katsoi kuitenkin isäntänä täytyvänsä lopettaa tilanteen, joka alkoi käydä tukalaksi molemmille, ja hän alkoi siis:
"Odotan, caballero", hän sanoi kohteliaasti kumartaen, "että suvaitsette antaa selityksenne; alkaa tulla myöhä."