Huomaamme nyt, mitä kauhua nuo huolettomat ja rauhalliset matkustajat, jotka olivat kokoontuneet suojukseen, ehdottomasti tunsivat, kun heidän keskuuteensa äkkiä ilmestyivät noiden säälintunnetta vailla olevien palkattujen pyövelien synkät univormut.
Tuollaisen milloinkaan pettämättömän, vaistomaisen aavistuksen valtaamina he huomasivat, että vaara uhkasi heitä. He poistuivat siis allapäin, ja piiloutuen tavarapakkojensa taakse he alkoivat vavista niiden varjossa, hetkeäkään ajattelematta hyödytöntä puolustautumista. Sillä välin punaiset olivat hypänneet hevostensa selästä ja tulleet taloon, kulkien varpaisillaan tavattoman suurien kannuskehriensä vuoksi, ja laahaten sapeleitaan, joiden raskaat terästupet, koskiessaan pihakivitykseen, rämisivät onnettomuutta ennustavasti heidän joka askeleellaan.
"Hohoi!" päällikkö huudahti käheällä äänellä. "Tuli ja leimaus! Mitä tämä merkitsee, caballerot? Olisiko tänne tulomme ehkä karkoittanut ilon tästä talosta?"
Isäntä puhkesi tervehdyksiin ja kieritteli muodotonta hattuaan sormiensa välissä saamatta sanaa suustaan, siihen määrään pelästys kiinnitti hänen kielensä kitalakeen. Sydämensä pohjasta tuo kunnon mies, joka tunsi epämiellyttävien vieraittensa rivakat tavat, pelkäsi kovin tulevansa hirtetyksi, joka seikka ei suinkaan auttanut häntä saavuttamaan asianhaarojen vaatimaa kylmäverisyyttä ja mielenmalttia.
Suurta salia valaisi vain savuava talikynttilä, joka levitti ainoastaan himmeää ja epämääräistä valoa. Päällikkö, joka tuli ulkoa ja jonka silmiä vielä verhosi pampaksen synkkä pimeys, ei ollut ensi silmänräpäyksessä voinut erottaa mitään, mutta sitä mukaa kuin hän tottui itseään ympäröivään puolihämärään ja huomasi, että, isäntää lukuunottamatta, sali oli aivan tyhjä, hän rypisti kulmakarvojaan ja huudahti, polkien kiivaasti jalkaansa ja silmäillen raivokkaasti edessään seisovaan pelosta mielettömään isäntärukkaan:
"Tuhat tulimmaista! Olisinko tietämättäni joutunut käärmeiden pesään? Käytettäisiinkö tätä likaista hökkeliä unitaristi-roistojen piilopaikkana? Vastaa, lurjus, ellet tahdo valheellista kieltäsi kiskottavan suustasi ja heitettävän koirille!"
Majatalon isäntä muuttui kasvoiltaan vihreäksi pelosta, kuullessaan tämän uhkauksen, jonka hän tiesi näiden miesten voivan panna toimeen, ja etenkin kuullessaan nimityksen unitaristi-roistot, jota käytettiin Rosas'in vihollisista ja joka yhä oli aiheena verilöylyihin.
"Señor kenraali", isäntä huudahti, tehden sankarillisen ponnistuksen sanoakseen joitakin sanoja.
"Minä en ole mikään kenraali, hölmö", päällikkö keskeytti lempeämmällä äänellä, ollen turhamaisuudessaan mielissään tästä helähtelevästä arvonimestä, jonka isäntä niin auliisti antoi hänelle. "Minä en ole mikään kenraali, vaikka toivon siksi kerran pääseväni; minä olen vielä vain luutnantti, joka sekin on jo varsin kaunis arvo. Älkää siis nimittäkö minua muulla nimellä nykyisin; jatkakaa nyt."
"Señor luutnantti", isäntä jatkoi vähän rauhoittuneena, "täällä ei ole ketään muita kuin ansiokkaan kenraali Rosas'in ystäviä, me olemme kaikki federalisteja."