"Kas niin, toverit", hän äkkiä lausui, keskeyttäen juontinsa ja rämistäen sapelin tuppea parvekkeeseen, "tehkäämme hieman tuttavuutta, ja kenen puoluelaisia te ensiksikin olette, hitto vieköön?"
Kauhuissaan tästä uhkaavasta mielenosoituksesta matkamiehet vastasivat heille tehtyyn kysymykseen, rientäen täyttä kurkkua ja yht'aikaa kirkumaan meluavalla ihastuksella, joka ei suinkaan ollut syvällistä:
"Eläköön ansiokas kenraali Rosas! Eläköön vapauttaja! Eläköön federalistit! Surma unitaristi-roistoille! Hakatkaa ne maahan! Hakatkaa ne maahan!"
Nämä federalistien tunnetut huudot, jotka olivat heillä tunnuslauseena heidän verisillä retkillään, haihduttivat upseerin epäluulon. Hän suvaitsi hymyillä, mutta tiikerin tavoin näyttämällä valkoisia teräviä hampaitaan, valmiina puremaan.
"Hyvä! Hyvä!" hän huudahti; "no, olihan hauskaa tavata oikeita rosasilaisia. Kas niin, isäntä ystäväni, siemaus paloviinaa noille kelpo miehille; minä tahdon kestitä heitä."
Isäntä olisi mielellään välttänyt tätä upseerin niin sanottua anteliaisuutta, jonka hän, kuten hän varsin hyvin tiesi, sai itse kustantaa. Hän totteli kuitenkin käskyä, kätkien tuntemansa kiukun mitä kohteliaimpaan hymyilyyn.
Federalistiset huudot ja vakuuttelut alkoivat taas uudella innolla.
Viina kulki miehestä mieheen ja ilo oli ylimmillään.
Luutnantti sai nyt käsiinsä kitaran, joka oli unohtunut hänen viereensä.
"Kas niin, pojat!" hän sanoi. "Tuli ja leimaus! Zambacuecaa tanssimaan!"
Ei maksanut vaivaa kieltäytyä. Luutnantin tuttavallinen kehoitus lausuttiin niin jyrkällä tavalla, että läsnäolijoiden, vaikka suurin osa heistä olisi miettinyt muuten mitä tahansa, oli pakko mukautua ja näytellä osansa loppuun miten parhaiten taisi.