[Rikkaampi ja arvokkaampi kuin kalliin aarre.]
Kuullessaan tämän vastauksen, jota hän epäilemättä odotti, korpraali vaikeni äkkiä. Painaen sapelinsa kärjen maata vasten hän nojautui sen kahvaan ja sanoi jotenkin äänekkäästi, vaikka hän näytti puhuvan itsekseen:
"Ihmettelenpä, miksi nuo nandukset [eräänlaisia pampaksella eläviä kamelikurkia] ovat niin äkkiä vetäytyneet pampaksen sisäosiin."
"Siksi", vastasi sama ääni, joka oli jatkanut laulua, "että ne ovat tunteneet ruumiinhajua."
"Saattaa niin olla", korpraali vastasi, näköjään ollenkaan ihmettelemättä tätä omituista vastausta; "mutta siinä tapauksessa pitäisi kondoorien laskeutua alas Kordilleilta."
"Jo yksikolmatta päivää sitten he ovat sivuuttaneet korkean Cumbren."
"Aurinko oli eilen laskiessaan punainen."
"Sen säteet kuvastivat luultavasti niiden palavien kylien leimua, jotka
Mas Horca oli sytyttänyt", ääni sanoi edelleen.
Korpraali ei epäillyt enää.
"Tulkaa esiin, don Leoncio", hän mutisi, "te ja seuralaisenne."