Don Leoncio tunsi olevansa liikutettu vanhan palvelijan hellyydestä.
"Kiitos, Luco", hän sanoi, ojentaen tälle kätensä. "Sinä olet hyvä ja uskollinen sielu."
"Ja kuitenkin, huolimatta onnesta, jonka näkemisenne tuottaa, olisin toivonut, ettette olisi tullut niin odottamatta, herrani; ajat ovat huonot, hirmuvaltias on mahtavampi kuin milloinkaan Buenos Ayresissa."
"Tiedän sen. Paha kyllä en kuitenkaan ole voinut siirtää matkaani tuonnemmaksi, huolimatta vaaroista, joihin tiesin antautuvani."
"Jumala varjelkoon, armollinen herra, me vietämme kamalaa elämää."
"Niin, mitäpä tehdä, poikaseni? Meidän täytyy mukautua siihen, mitä emme voi välttää. Oletko toimittanut kaikki mitä olen käskenyt?"
"Olen, kaikkityyni, herrani. Veljellenne on ilmoitettu. Paha kyllä en ole itse voinut varoittaa häntä; minun on täytynyt lähettää muuan karjapaimen, jonka tunsin vain vähän, mutta olkaa huoletta, armollinen herra, veljenne ei jää saapumatta tähän kohtaukseen; hän on täällä muutaman päivän kuluttua."
"Hyvä; mutta sinä olet tullut tänne mielestäni sangen lukuisassa seurassa."
"Ah! En ole voinut tehdä toisin. Minua vartioidaan ankarasti, kuten tiedätte, herrani. Minun on täytynyt käyttää mitä erinomaisimpia keinoja saadakseni luutnantin tulemaan aina tänne asti."
"Oli hiuskarvan varassa, ettemme lyöneet neniämme vastakkain."