"Niin, ja minä olin hyvin pelästyksissäni tällöin, sillä olin tuntenut teidät jo, armollinen herra. Jumala tietää mitä siinä yhteentörmäyksessä olisi tapahtunut!"
"Olet oikeassa. Tuo luutnantti, onko hän hyvä mies?"
Luco pudisti surullisena päätään.
"Varokaa häntä, herrani, hän on verenhimoisimpia mas-horcalaisia, mitä tuolla kiukkuisella Rosas-koiralla on."
"Istu ja pala!" don Leoncio sanoi huolestunein ilmein; "pelkään pahaa, Luco, että sinun suuri itseluottamuksesi on saanut meidät syöksymään ampiaispesään, josta meidän on vaikea pelastua ehjin nahoin."
"Asema on kieltämättä vaikea. Meidän on oltava erittäin varovaisia, niin ettei hän saa teistä vihiä. Etupäässä täytyy voittaa aikaa."
"Niin", don Leoncio sanoi hyvin miettivänä.
"Kuinka monta teitä on?" don Diego kysyi, yhtyen keskusteluun.
"Kolmekymmentäviisi, luutnantti mukaan luettuna, armollinen herra; mutta, kuten sanoin, hän on itse piru ja vastaa yksinään neljää."
"Hoh!" don Diego vastasi halveksivasti, sivellen miellyttävästi viiksiään, "meitä on seitsemän, jos laskemme mukaan sinutkin, poikaseni."