Hengäistyään hetkisen, naiset taas valmistautuivat taisteluun, mutta tällä kertaa varmasti päättäneinä saada se ratkaistuksi, kun äkkiä katsojain yhteentungeutuneet rivit hajaantuivat oikealle ja vasemmalle; muuan mies asettui päättävästi molempien vastustajien väliin ja katseli heitä vuoronperään ivallisesti hymyillen.
"Mitä nyt, raivottaret?" hän huudahti lyhyesti ja kuvaamattoman pilkallisella äänellä.
Molemmat tytöt laskivat veitsensä alas ja seisoivat liikkumatta ja silmät maahan luotuina, pää pystyssä ja kulmakarvat rypyssä, ollen tällöin, kuten viholliset ainakin, valmiina repimään toisensa palasiksi, ja vain vaivoin totellen käskyä, jota he eivät uskalla olla tottelematta, vaikka he sitä itsekseen sadattelevatkin.
Huolimatta kitarillaan aikaansaamastaan räminästä punaisen luutnantin oli kuitenkin viimein täytynyt panna merkille, mitä salissa tapahtui. Ensiksi hän oli vikkelästi tarttunut vyössään riippuviin pistooleihinsa, mutta hetkisen mietittyään hänen vihansa, vaikkei se talttunutkaan, oli kuitenkin muuttunut, rauhoittunut, käyden kylmäksi ja keskitetyksi. Don Torribio oli noussut, lähtenyt parvekkeelta, jossa hän oli rehennellyt ja askel askeleelta lähestynyt taistelevia näiden huomaamatta sekä tarkkaavasti seurannut taistelun eri vaiheita, ja huomattuaan hetken sopivaksi hän oli äkkiä esiintynyt ja asettunut molempien taistelijain välille.
Luutnantin jäljestä olivat sotilaat hiipineet esiin kissamaisin askelin. He seisoivat nyt parin askeleen päässä hänen takanaan, aseet käsissä, valmiina toimimaan ensi merkin saatuansa, sillä he aavistivat, että Torribion väliintulo tässä riidassa aiheuttaisi varmasti pian heidänkin sekaantumisensa.
Ajomiesten muodostama piiri oli vaistomaisesti laajennut ja suuri ala oli jäänyt tyhjäksi keskelle lattiaa. Tämän piirin keskellä olivat nuo molemmat naiset veitsi kädessä, ja luutnantti käsivarret ristissä rinnallaan katseli heitä sekä kyynillisesti että ilkkuvasti.
"Hohoi, tipuseni", hän sanoi, "miksi pöyhistätte höyheniänne niin paljon yhden kukon takia? Eikö orrella sitten ole muita kuin hän, lempo soikoon? Mitä erinomaisia Andreaksen ristejä olettekaan piirrelleet toistenne kasvoihin, hitto vie! Te rakastatte häntä siis kovin, tuota lurjusta?"
Tytöt olivat vaiti.
Luutnantti jatkoi hetken kuluttua samanlaisella kevyellä ja ilkkuvalla äänellä:
"Mutta missä hän on sitten, tuo urhokas sankari, joka sallii naisten tapella puolestaan. Saattaako hänen kainoutensa hänet piiloittautumaan?"