Don Pablo astui askeleen eteenpäin ja sanoi säyseällä mutta lujalla äänellä, katsoen luutnanttia suoraa silmiin:
"Tässä minä olen."
"Ah!" don Torribio sanoi katsahtaen häneen tutkivasti. Sitten hän lisäsi: "niinpä todellakin, toveri, sinä olet kaunis poika, minä en enää ollenkaan ihmettele, että sinä herätät rajuja intohimoja."
Nuori mies pysyi tunteettomana tälle kiitokselle, jonka pilkallisen tarkoituksen hän aavisti.
"Nyt, tytöt", luutnantti jatkoi, kääntyen nuorten tyttöjen puoleen, "kumpaa teistä tuo sydämenvaras pitää parempana? Tuhat tulimmaista! Älkää pelätkö puhua."
Syntyi hetken hiljaisuus.
"Vai niin, onko asian laita siten", don Torribio jatkoi, "että pelkäätte erehtyvänne? No, puhukaa te sitten, nuori mies, ja sanokaa minulle kumpaa noista molemmista tytöistä pidätte parempana?"
"Minä en pidä toista sen parempana kuin toistakaan", karjapaimen vastasi kylmästi.
"Peijakas!" luutnantti huudahti teeskennellen ihmettelyä. "Minkälainen maku! Niinmuodoin, jos ymmärrän teidät oikein, te pidätte yhtä paljon molemmista?"
"Ei, te erehdytte, señor, minä en pidä kummastakaan."