Päästyään Buenos Ayresiin korpraali keksi oivan keinon. Paitsi Munjozia ja paria muuta sotilasta, jotka hänen rikostovereinaan olivat hänen rinnallaan taistelleet entisiä tovereitaan vastaan, olivat mashorkalaiset kaikki armotta saaneet surmansa. Kukaan ei siis tuntenut kavallusta, johon korpraali oli tehnyt itsensä syypääksi. Munjoz, jonka hän tapasi rehentelemässä Buenos Ayresin porteilla, odottamassa häntä, haihdutti kaikki hänen arvelunsa.
Vaihtaen heti osaa tuo arvon korpraali meni, rikostoveriensa seuraamana, suoraa päätä everstinsä luo, jolle hän omalla tavallaan kertoi, mitä majatalossa oli tapahtunut, sadatellen ja uhaten don Gusmania sekä tekeytyen hänen leppymättömäksi vihamiehekseen.
Hänen viekkautensa onnistui paremmin kuin hän oli rohjennut toivoakaan. Ihastuneena hänen kauniista käytöksestään ja uskoen hänen vakuutuksiinsa, eversti nimitti hänet kersantiksi ja Munjoz'en korpraaliksi.
Nuo urhoolliset soturit kiittivät äärettömästi, vakuuttaen urhoollisuuttaan Rosasia kohtaan, ja poistuivat hymyillen salaa.
Luco luovi niin hyvin niinä kuutena kuukautena, jotka kuluivat ennenkuin don Gusman asetettiin sotaoikeuden tuomittavaksi, ja osoitti niin epäilemätöntä harrastusta diktaattorin asialle, että tämä, hänkin vuorostaan pettyneenä, vaikkakin epäluulo oli hänen, kuten kaikkien tyrannien, pääominaisuuksia, luotti kersanttiin erittäin suuresti; ja kun tämä pyysi päästä sen vartioston päälliköksi, jonka tuli vartioida vankia oikeudenkäynnin aikana, hänelle myönnettiin tuo suosionosoitus ilman mitään estelyä.
Siihen juuri kersantti pyrkikin. Kaikki hänen puuhansa noiden kuuden kuukauden aikana tarkoittivat tätä. Kun siis oikeudenkäyntipäivä oli määrätty, hän laittoi varustuksensa kuntoon ja oli valmiina toimimaan hetken tultua.
Luco oli vannonut pelastavansa isäntänsä, ja mitä kersantti kerran oli päättänyt, sen hän tekikin, oli seuraus minkälainen tahansa.
Onnettomuudeksi suurimmat vaikeudet, mitä kersantilla oli voitettavanaan, tässä tapauksessa aiheutuivat don Gusmanin itsensä taholta, sillä hän tahtoi kuolla. Pitkän aikaa kersantti turhaan mietti keksiäkseen keinon tämän näköjään järkähtämättömän päätöksen muuttamiseksi. Kaikkiin hänen esittämiinsä perusteluihin don Gusman vain vastasi, että mitta oli täysi, että elämä oli hänelle taakka ja että kuolema oli ainoa, mitä hän tästäpuolin toivoi.
Kersantti pudisti surullisesti päätään ja poistui, vähimmälläkään tavalla vakuutettuna näiden syiden pätevyydestä. Vihdoin hän eräänä päivänä tuli vankilaan, johon hän milloin tahansa pääsi, niin iloisen näköisenä, ettei hänen isäntänsä voinut olla sitä huomaamatta, ja tämä kysyikin, miksi hän oli niin iloissaan.
"Oh", kersantti vastasi, "tällä kertaa olen vihdoinkin löytänyt keinon saadakseni teidät vakuutetuksi, herrani."