Heidän ei tarvinnutkaan odottaa kauan. Vain muutaman minuutin kuluttua aukaistiin vankilan portti ja vanki näyttäytyi.
Hänen kasvonsa olivat rauhalliset ja kalpeat, mutta järkähtämättömän päättävät. Hän käveli hiljalleen kymmenmiehisen ratsuplutoonan keskellä, jota kersantti Luco komensi. Ikäänkuin olisi tahtonut lähemmin vartioida vankiaan hän pysyttelihe visusti hänen oikealla puolellaan, korpraali Munjozin ratsastaessa vasemmalla, kumpikin aivan rinnakkain don Gusmanin kanssa.
Tämän plutoonan edellä ratsasti vahva osasto punaisia, joiden etupäässä eversti don Bernardo Pedrosa pyörähteli oivallisen, sysimustan oriin selässä. Vangin takana kulki toinen yhtä vahva osasto kuin ensimmäinenkin.
Kulkue eteni hitaasti synkän ja äänettömän kansanjoukon välitse, jota molemmin puolin sijoitetut sotilasrivit vaivoin pidättivät loitommalla.
Oli muuan noita ihania kevätaamuja, joita tapaa vain Etelä-Amerikassa. Vahva, hyvänhajuinen tuuli pampakselta päin suhisi puiden latvoissa ja vilvoitti hehkuvan auringon paahtamaa ilmakehää.
Kulkue eteni yhä. Huolimatta vaarasta ilmaista suosiotaan vankia kohtaan äänetön kansanjoukko paljasti kunnioittavasti päänsä kaikkialla. Rauhallisena ja arvokkaana, samoin kuin vankilasta lähtiessäänkin, vanki tervehti surullisesti hymyillen, oikealle ja vasemmalle niitä, jotka eivät pelänneet osoittaa hänelle myötätuntoaan.
Kolme neljännestä matkasta oli jo kuljettu. Vielä muutamia minuutteja ja vanki oli saapunut oikeuspaikkaan. Silloin calle de la Federacionilla muutamat katselijat, nähtävästi sotilaiden väkivaltaisesti työntäessä heitä takaisin, vastustivat heitä kohtaan harjoitettua painostusta, ajoivat sotilaat takaisin ja melkein puhkaisivat hetkeksi ketjun, jonka jälkeen, sikäli kuin kulkue lähestyi sitä paikkaa, melu kasvoi yhä, kirkunan, syytösten ja uhkausten vaihdellessa etelämaalaisille ominaisella vilkkaudella ja pikaisuudella, vieläpä siihen määrään, että alussa vähäpätöiseltä näyttävä tora silmänräpäyksessä muodostui oikeaksi mellakaksi.
Don Bernardo, levottomana kuulemastaan melusta, jätti paikkansa vartioston etupäässä ja palasi katsomaan, mitä oli tekeillä ja tukahduttamaan epäjärjestyksen.
Onnettomuudeksi oli kansanliike kohonnut niin nopeasti, että sotilaat, joita tuupittiin ja kaadettiin, olivat monin paikoin tulleet erotetuiksi toisistaan, ja kenenkään tietämättä, miten se kävi, heiltä riisuttiin aseet kuvaamattoman nopeasti. Sanalla sanoen, kulkue oli jaettu kahtia.
Don Bernardo oli ensi silmäyksellä käsittänyt aseman ja huomasi sen vakavuuden. Raivaten suurella vaivalla tiensä väkijoukon lävitse hän tunkeutui kersantin luo, joka yhä pysyttelihe rauhallisena ja järkähtämättömänä vangin vieressä.