Kun nämä valmistukset olivat tehdyt, nostettiin nuori tyttö hyvin varovasti maasta ja pantiin hellävaroin paarille.
Niistä kolmesta miehestä, jotka seurasivat don Pedroa, kaksi oli peonia eli intialaista syntyperää olevaa palvelijaa, kolmas oli haciendan capataza [hoitaja].
Tämä mies oli noin viiden jalan kahdeksan tuuman pituinen, leveähartiainen ja länkisäärinen, joka oli johtunut hänen alituisesta hevosen selässä istumisestaan. Hän oli äärimmäisen laiha, mutta hänestä voi hyvällä syyllä sanoa, että hänessä oli vain lihaksia ja hermoja; hän oli nimeltään Luciano Pedralva, ja oli hän sieluineen ja ruumiineen uskollinen isännälleen, jonka perhettä hän ja hänen esi-isänsä olivat palvelleet lähes kaksi vuosisataa.
Hänen ilman ja tuulen ruskeuttamilla kasvoillaan, vaikkakin ne muuten olivat tavallisen näköiset, oli viisas ja terävä ilme, johon hänen suuret, mustat silmänsä painoivat tavattoman voiman ja rohkeuden leiman. Don Pedro de Luna luotti suuresti tähän mieheen, jota hän piti pikemmin ystävänä kuin palvelijana.
Tuntemattoman, joka taas oli istuutunut satulaan, annettua äänettömän merkin, pieni joukko läksi hitaasti liikkeelle. Sen sijaan, että olisi palannut takaisin metsään, tuntematon jatkoi kumpua kohti, jonka juurella hän pian oli; kapea polku kiemurteli sitä ylös, nousten jotenkin loivasti. Pieni joukko astui epäröimättä tälle polulle.
He jatkoivat siten matkaansa ylöspäin muutamia minuutteja, seuraten kymmenen, viidentoista metrin etäisyydessä tuntematonta, joka ratsasti yksin edellä. Äkkiä, päästyään erään tiessä olevan äkkimutkan luo, jonka taakse opas jo oli hävinnyt, kuului niin terävä vihellys, että meksikolaiset säpsähtivät ja pysähtyivät vaistomaisesti, eivätkä tienneet menisivätkö eteen- vai taaksepäin.
"Mitä tämä merkitsee?" don Pedro mutisi levottomasti.
"Epäilemättä on jokin petos kysymyksessä", capatazi vastasi luoden tähystävän silmäyksen ympärilleen.
Mutta kaikki heidän ympärillänsä oli rauhallista; mitään huomattavaa muutosta ei ollut tapahtunut maisemassa, joka yhä näytti yhtä autiolta.
Tuskin oli kuitenkin muutamia minuutteja kulunut, kun useita sellaisia vihellyksiä, kuin heidän ensin kuulemansakin, mutta paljon etempänä, kaikui samalla kertaa eri suunnilta, luultavasti vastaukseksi annettuun merkkiin.