Tällä hetkellä tuntematon näyttäytyi taas; hänen kasvonsa olivat kalpeat, liikkeensä jurot, hän oli ankaran mielenliikutuksen vallassa.
"Olette itse tahtonut niin", hän sanoi, "pesen käteni sen suhteen mitä saattaa tapahtua."
"Sanokaa edes mikä vaara meitä uhkaa", don Pedro sanoi kiihtyneenä.
"Haa!" tuntematon sanoi vihan valtaamana, "en tiedä sitä itsekään. Muuten, mitä hyötyä teillä oikeastaan olisi vaikka sen tietäisittekin? Olisittekohan silti paremmassa turvassa? Olette kieltäytynyt uskomasta minua. Rukoilkaa nyt Jumalaa, että hän auttaa teitä, sillä teitä ei ole koskaan niin kauhea vaara uhannut kuin tällä hetkellä."
"Mistä johtuu tämä alituinen umpimielisyytenne? Olkaa avomielinen. Me olemme miehiä, kautta Jumalan! Ja olkoon vaara miten suuri tahansa, niin osaamme rohkeasti käydä sitä kohti."
"Olette mieletön; voiko yksi mies vastustaa sataa? Sanon teille, että joudutte surman suuhun, mutta saatte syyttää itseänne, sillä te olette itsepintaisesti tahtonut uhmailla Tiikerikissaa luolassaan."
"Ooh!" haciendero huudahti kauhusta väristen, "minkä nimen olettekaan lausunut!"
"Sen miehen nimen, jonka vallassa nyt olette."
"Mitä sanotte! Tiikerikissa, tuo kauhea rosvo, jonka lukemattomat rikokset niin kauan ovat kauhistuttaneet koko maata, tuo mies, jolla näyttää olevan pirullinen voima suorittaa ne hirmuiset tihutyöt, joissa hän lakkaamatta rypee, tuo peto on täällä lähellä!"
"Niin, ja minä varoitan teitä, olkaa varuillanne, sillä hän ehkä kuulee puheenne juuri tällä hetkellä, niin näkymätönnä kuin hän onkin teidän ja minun katseiltani."