"Vähät minä siitä välitän", don Pedro huudahti tarmokkaasti; "sittenkuin minun onneton tähteni on nyt sallinut minun joutua tuon hornanhengen valtaan, ei minun tarvitse osoittaa mitään hienotunteisuutta, sillä se mies on säälimätön eikä henkeni enää kuulu minulle."
"Mistä sen tiedätte, señor don Pedro de Luna?" ilkkuva ääni vastasi.
Haciendero säpsähti ja peräytyi askeleen, päästäen tukahtuneen huudahduksen.
Tiikerikissa oli notkeana kuin eläin, jonka nimeä hän kantoi, hypännyt sen korkean kallion huipulta, joka kohousi pystysuoraan juuri polun vieressä, ja putosi kevyesti varpaisilleen maahan pari askelta hänestä.
Seurasi hetken kammottava hiljaisuus. Molemmat miehet seisten näin vastakkain, leimuavin silmin ja vääristynein huulin, tarkastivat toisiaan hehkuvan uteliaasti.
Haciendero näki ensi kerran tuon hirmuisen sissin, jonka verinen maine ulottui aina maan tuntemattomimpiin pikkukaupunkeihin asti ja joka jo kolmenkymmenen vuoden ajan oli levittänyt kauhua Meksikon rajoilla.
Kuvaamme muutamin sanoin tätä miestä, jonka tehtävänä on näytellä tärkeätä osaa tässä kertomuksessa.
Tiikerikissa oli yli kuuden jalan pituinen jättiläinen. Hänen leveät hartiansa ja jäsenensä, joiden lihakset olivat kiinteät kuin marmori, osoittivat, että vaikka hän jo aikoja sitten oli sivuuttanut elämänsä keskipäivän, hän oli vielä täysin vankka voimiltaan. Hänen pitkä tukkansa, valkoinen kuin Coatepecsin lumi, valui epäjärjestyksessä hänen olkapäillensä ja sekaantui hopeanhohtavaan partaan, joka peitti hänen rintansa. Koko hänen olemuksensa oli, sanalla sanoen, mitä täydellisin erämaan pojan esikuva, suuri, voimakas, majesteetillinen ja leppymätön. Vaikka hänen ihonsa, alttiina vuodenaikojen armottomuudelle, oli muuttunut melkein tiilenkarvaiseksi, oli kuitenkin puhtaista ja jyrkkärajaisista kasvojenpiirteistä helppo huomata että tämä mies kuului valkoiseen rotuun.
Hänen pukunsa oli jonkunlainen sekoitus meksikolaisen ja punaihoisen puvusta, toisin sanoen, että vaikka hän kantoi zarapéta, niin kuitenkin hänen kaksijakoiset mitassinsa, joihin oli sinne tänne neulottu karvoja ja hänen kirjavat mokkasininsa, jotka olivat harjaksilla kirjaillut ja lasihelmillä sekä kulkusilla koristetut, todistivat hänen mieltymystään intiaaneihin, joiden tottumukset ja elintavat hän muuten näytti kokonaan omaksuneen.
Leveä nylkyveitsi, kirves, kuulapussi ja ruutisarvi riippui hänen keltaisessa nahkavyössään, joka tiukasti ympäröi hänen lanteitaan.