Hetken kuluttua oli Tiikerikissan kasvoihin palannut marmorinkova vakavuus.
"Hyvä!" hän huudahti aiheettoman vallattomalla äänellä, minkä don Pedro ei suinkaan antanut pettää itseään; "odotin saarnaa ja näen etten erehtynyt. No niin, silläkin uhalla, että alenisin arvostelussanne taikka oikeammin lisäisin ylpeyttänne, antamalla näennäisesti tukea otaksumisellenne, että olette ollut oikeassa arvostellessanne minua, niinkuin olette tehnyt, tahdon, että te ja ne, jotka ovat mukananne, palaatte takaisin hacienda de las Norias de San-Antonioon, ei ainoastaan kadottamatta hiuskarvaakaan, vaan vieläpä saatuanne osaksenne minun puoleltani hyvää kohtelua. Tämä päätös hämmästyttää teitä, eikö niin? Sitä ette ollenkaan odottanut, vai kuinka?"
"Päinvastoin, olen koko ajan ajatellut, että niin tapahtuisi."
"Vai niin!" sissi sanoi hämmästyneenä; "jos siis tarjoaisin teille vieraanvaraisuutta majassani, niin ottaisitteko sen vastaan?"
"Miksi en, jos tarjous on vakavasti tarkoitettu?"
"Tulkaa sitten pelkäämättä; annan teille sanani, ettei teillä ja niillä, jotka teitä seuraavat, ole pelättävänä mitään väkivaltaa minun puoleltani."
"Olkoon menneeksi!" don Pedro sanoi, "minä seuraan teitä."
Mutta tuntematon oli yhä levottomammin seurannut tämän omituisen keskustelun odottamattomia vaihteluja. Tällä hetkellä hän syöksyi kiivaasti esiin, ojentaen käsivartensa hacienderoa kohti.
"Pysähtykää, henkenne tähden!" hän huudahti äänellä, joka sisällisestä mielenliikutuksesta vapisi vastoin hänen tahtoansa. "Pysähtykää! älkää antako tämän miehen näennäisen hyväntahtoisuuden pettää itseänne, hän asettaa teille ansan: hänen tarjouksessaan piilee petos."
Tiikerikissa suoristautui koko pituudelleen, singauttaen halveksivan katseen nuoreen mieheen.