"Erehdyt, poika", hän vastasi ylpeän majesteettisella äänellä, "tätä miestä ei uhkaa mikään vaara luottaessaan minuun. Vaikken kunnioitakaan kuin harvoja asioita maailmassa, niin on kuitenkin muuan, jota aina olen kunnioittanut ja jota en ole sallinut epäiltävän, nimittäin sanani; tuon sanani olen antanut tälle caballerolle. Kas niin, väisty siis. Nuori nainen, jonka avuksi aivan viime hetkessä tulit, ei ole vielä ihan täydellisesti pelastettu, vaan hänen tilansa vaatii hoitoa, jota sinä et kykene hänelle antamaan."
Tuntematon säpsähti. Synkkä salama iski hänen sinisistä silmistänsä, hänen suunsa hymyili, ikäänkuin antaakseen vastauksen. Hän vaikeni kuitenkin, peräytyi muutaman askeleen ja painoi päänsä alas ankaran suuttumuksen vallassa.
"Muuten", sissi jatkoi järkkymättömästi, "tiedät kaiketi, että vaikka sinulla onkin valta muualla erämaassa, niin täällä minä olen kaikkivaltias, ja että minun tahtoni on laki. Anna minun siis toimia mieleni mukaan, äläkä pakota minua käyttämään keinoja, jotka ovat minulle vastenmielisiä; minun tarvitsee vain liikahtaa tukahduttaakseni tyhmän ylpeytesi."
"Hyvä", nuori mies vastasi kumealla äänellä, "minä tiedän, etten voi mitään. Mutta pitäkää huoli siitä, miten kohtelette näitä vieraita, jotka ovat asettuneet minun suojelukseeni, sillä minä osaan kostaa."
"Niin, niin", Tiikerikissa sanoi surumielisesti, "minä tiedän, ettet epäröisi kostaa minullekin, jos luulisit itselläsi olevan syytä siihen, mutta yhdentekevää, tällä hetkellä olen minä herrana."
"Seuraan teitä aina pesäpaikkaanne asti; älkää luulko, että jätän näitä vieraita teidän käsiinne tällä tavoin."
"Olkoon menneeksi, en vastusta sitä, että seuraat meitä, kaukana siitä; minua olisi surettanut, jos olisit menetellyt päinvastoin."
Tuntematon hymyili halveksivasti, mutta ei vastannut.
"Tulkaa", Tiikerikissa jatkoi kääntyen hacienderoon.
Karavaani alkoi taas matkaansa kumpua ylöspäin, seuraten vanhaa sissiä, jonka vieressä heidän entinen oppaansa kulki synkän näköisenä.