Sen sijaan että olisi oikaissut itsensä vuoteelleen, ukko tarttui melkein loppuun palaneeseen soihtuun ja lähti luolasta.
Huolimatta tukalan asemansa aiheuttamasta levottomuudesta ihmisten keskuudessa, joiden hurja ulkomuoto ja raaka käytös olivat sangen vähän luottamusta herättäviä, matkustajat olivat viettäneet jotenkin rauhallisen yön. Ei mikään levottomuutta herättävä ääni ollut häirinnyt heidän lepoansa, ja lyhyen keskustelun jälkeen he olivat, väsymyksestä uupuneina ja erilaisten tänä onnettomana päivänä tuntemiensa mielenliikutusten riuduttamina, vihdoinkin nukkuneet. Doña Hermosa oli, kun hän heräsi aamun sarassa, tuntenut itsensä aivan täydellisesti parantuneeksi edellisen päivän kärsimyksistä. Metsästäjän haavalle paneman lääkkeen vaikutuksesta alkoi käärmeenpurema, joka nyt ei enää tuottanut mitään vaaraa, jo arpeutua, ja nuori tyttö tunsi jo saaneensa kylliksi voimia voidakseen istua hevosen selässä ja ilman liian suurta vaivaa jatkaakseen matkaa.
Tämä ilahduttava uutinen hajoitti aivan täydelleen ne tummat pilvet, jotka olivat synkentäneet hacienderon otsaa, ja hän odotti vilkkaan kärsimättömästi isäntänsä varhaista käyntiä, jonka tämä todennäköisesti pian tulisi tekemään hänen luokseen.
Kun Tiikerikissa otaksui, että niiden, joille hän oli tarjonnut vieraanvaraisuuttaan, pitäisi olla hereillä, hän todellakin tuli heidän luokseen kuulemaan, kuinka he olivat viettäneet yönsä.
Haciendero kiitti häntä lämpimästi, vakuuttaen että kaikki olivat reippaita ja terveitä ja että doña Hermosakin tunsi itsensä melkein parantuneeksi.
"Sitä parempi", Tiikerikissa vastasi, heittäen hehkuvan katseen nuoreen tyttöön. "Olisi ollut sääli, jos niin ihastuttava olento olisi menehtynyt niin kurjalla tavalla. Mutta mitä aijotte tehdä? Älkää käsittäkö väärin kysymystäni, olisin onnellinen, jos saisin pitää teidät luonani, ja mitä kauemmin viivytte täällä, sitä suuremman ilon valmistatte minulle."
"Kiitän teitä hyväntahtoisesta tarjouksestanne", don Pedro vastasi, "mutta valitettavasti en voi ottaa sitä vastaan; haciendassa ollaan hyvin levottomia minun tähteni, ja pidän tärkeänä päästä itse mahdollisimman pian rauhoittamaan heitä, joihin viivästynyt poissaoloni on täytynyt tehdä tuskallisen vaikutuksen."
"Se on totta; te aijotte siis lähteä?"
"Mahdollisimman pian, sen myönnän; onnettomuudeksi ei minulla ole hevosia, joilla voisin tehdä tuon tuskin parin penikulman pituisen matkan, jonka tähden tahtoisin pyytää teitä vielä lisäämään hyväntahtoista vierasvaraisuuttanne, josta en todellakaan tiedä kuinka voisin kiittää teitä, antamalla minun ostaa ne eläimet, joita tarvitsen päästäkseni kotiin, samalla kuin olisin teille kiitollinen oppaasta, joka ohjaisi meidät tästä metsästä, mikä oli tulemaisillaan minun haudakseni, niin että voin päästä oikealle tielle. Kuten näette, caballero, luotan suuresti kohteliaisuuteenne."
"Te ette pyydä ollenkaan liian paljon, señor. Koetan täyttää toivomuksenne. Mutta mistä johtuu, että olette ollut näin jalkaisin eksyneenä keskellä aarniometsää niin kaukana asutuilta paikoilta?"