"Todennäköisesti niin tapahtuu", metsästäjä lausui kylmästi.
"Kuulkaamme toista keinoa, sillä nyt esittämämme näyttää mahdottomalta."
"Tämä kallio on maanalaisen käytävän kautta, joka kulkee joen uoman alta, yhteydessä toisen kallion kanssa, joka on jotenkin kaukana tästä paikasta, missä nyt olemme. Sinne tultuamme asetumme kanoottiin ja kun olemme päässeet toiselle rannalle, nousemme taas hevosen selkään ja koetamme pelastua pakenemalla."
"Minä pitäisin tätä keinoa parempana, elleivät hevosemme olisi niin lopen väsyneitä ja ellei pako erämaan kautta olisi melkein mahdoton."
"Punanahat tuntevat yhtähyvin kuin minäkin tämän kallion, jonne nyt olemme paenneet, kenties he jo ovat miehittäneet uloskäytävän, jonka kautta toivomme pääsevämme karkuun."
"Aijai", haciendero sanoi surullisena, "huolimatta hyvästä tahdostanne eivät ehdottamanne keinot ole onnistuneita."
"Tiedän sen. Paha kyllä ei riipu minusta, ettei asian laita ole toisin."
"No niin", don Pedro mumisi alistuvasti, "kuulkaamme viimeistä keinoa."
"Pelkään, että pidätte sitä vielä mahdottomampana kuin molempia toisia. Se on hullu ja epätoivoinen yritys, joka kenties tarjoaisi menestymisen mahdollisuuden, ellei mukanamme olisi naista, jota emme saa asettaa vaaraan pelastaaksemme hänet toisesta."
"Sitten ei maksa vaivaa puhua siitä", haciendero sanoi, luoden tuskallisen silmäyksen tyttäreensä.