"Anteeksi isäni", doña Hermosa huudahti vilkkaasti, "kuulkaamme minkälainen keino on, kenties se päinvastoin on ainoa, todella mahdollinen. Selittäkää, señor", hän jatkoi metsästäjään kääntyen. "Sen jälkeen mitä olette tehnyt puolestamme, olisi kiittämätöntä olla noudattamatta neuvojanne. Mitä te epäilette sanoa meille minun tähteni, on, siitä olen vakuutettu, ainoa mahdollinen jäljellä oleva pelastuskeino."
"Kenties", metsästäjä vastasi, "mutta minä toistan, señorita, tämä mahdollisuus on teidän mukananne mahdoton."
Nuori tyttö suoristautui, ivallinen hymy väreili hänen huulillaan, hänen vastatessaan hieman pilkallisella äänellä:
"Te luulette siis minua hyvin heikoksi ja araksi, señor, koska ette rohkene puhua? Olen kyllä vain nainen, heikko kuten me kaikki olemme, mutta luulen osoittaneeni niinä muutamina tunteina, jotka olemme yhdessä matkustaneet, että sydämeni on vieras aralle pelvolle ja että, vaikkeivät ruumiilliset voimani vedäkään vertoja sielunvoimilleni, niin tahtoni voittaa kuitenkin tuon heikkouden, joka, sen pahempi, vaivaa sukupuoltani, ja asettaa minut aina tapahtumain tasalle, olkoot ne minkälaisia tahansa."
Kivisydän oli tarkkaavasti kuunnellut nuoren tytön sanoja. Se välinpitämättömyyden naamio, joka lepäsi hänen kasvoillaan, oli sulanut tämän sointuvan äänen vaikutuksesta ja heleä puna oli levinnyt hänen poskilleen.
"Suokaa anteeksi, señorita", hän vastasi äänellä, jonka hänen sisäinen liikutuksensa sai väräjämään, "olen ollut väärässä, minä puhun."
"Hyvä", tyttö sanoi hellästi hymyillen, "tiesinhän, että vastaisitte minulle."
"Apachit ovat, kuten jo olen maininnut, pystyttäneet leirinsä vähän matkan päähän täältä joen rannalle. Vakuutettuina siitä, ettei heitä häiritä, he eivät ole asettaneet mitään vahteja, vaan nukkuvat, juovat tulivettä tai polttavat, odottaessaan hetkeä, jolloin he hyökkäävät kimppuumme. Meitä on kuusi hyvin aseistettua ja päättäväistä miestä, sillä me tiedämme, että pelastuksemme riippuu yrityksemme onnistumisesta. Jos nousemme maihin saarella, yllätämme punanahat ja hyökkäämme voimakkaasti heidän kimppuunsa, niin onnistumme kenties aukaisemaan itsellemme tien, ja silloin olemme pelastetut, sillä tappionsa jälkeen he eivät uskalla ajaa meitä takaa. Tätä olen tahtonut ehdottaa."
Syntyi jotenkin pitkä äänettömyys. Doña Hermosa katkaisi sen.
"Olitte väärässä epäillessänne tehdä meille tämän ehdotuksen", hän sanoi vilkkaasti, "sillä se on tosiaankin ainoa mahdollinen. On parempi urhoollisesti käydä kohti vaaraa, kuin pelkurimaisesti vavista sitä odotellen. Liikkeelle, liikkeelle, emme saa menettää sekuntiakaan."